Emme kisaa sitten juurikaan kaupungissa huomanneet. Hotellissamme oli muutama juoksuun osallistuja, jotka saapuivat aamiaiselle juoksuvaatteet ja numerolaput valmiina (?) Tosin lähtöön oli vielä useita tunteja aikaa. No, kukin tavallaan. Itse vietimme päivän sen verran kaukana juoksureitistä, että vain aamulla matkalla metroon, näimme muutamia katuja suljettavan. Lisäksi iltapäivällä näin yhden juoksijan mitali kaulassaan ilmeisesti palaavan kisasta.
Matkan aikana pääsin maanantaina ja tiistaina juoksemaan Berliinin laajimpaan puistoon Groẞer Tiergarteniin. Puisto on pinta-alaltaan 210ha , 3km pitkä itä-länsi -suuntaan ja 1km pohjois-etelä -suuntaan.
Mukavaa polkua edessä... |
...samoin takana |
Puistosta löytyi erilaisia alustoja ja erilaisia "reittejä". Koska puistossa oli järvi ja pieniä puroja ja jokia, niiden yli meni erilaisia siltoja.
Leveämpää baanaa |
Pieni kaarisilta |
Tiistaiaamuna toinen lenkki.
Aluksi leveää... |
...sitten kapeaa |
Tiergatenissa oli aamuisin paljon juoksijoita ja pyöräilijöitä pääväylillä, mutta pienemmillä poluilla sai juosta ihan yksikseen. Päätin etsiä vielä opaskirjoissa mainitun sillan, jossa on leijonapatsaat koristeina. Leijonapatsaat löytyivät, mutta silta oli poissa remontin vuoksi.
Vain leijonapatsaat |
Viikon juoksuihin otin siis vauhtia Berliinistä ja kokonaistulos 90,36km. Siitä innostuneena yritin sitten seuraavalle viikolle (vk15) saada kerättyä kilometrejä. Yllättävien töiden vuoksi juoksin vain 63,88km+ pyöräilin 37 km. Olinkin jo vähän alamaissa ja motivaatio meinasi hukkua, kun mietin etten millään viikolla saa juostua 100km:ä. Harrastin sitten vähän otsikossa mainitsemaani tilastojen tutkimista. Ilokseni huomasin, että olen tänä keväänä juossut joka kuukausi enemmän kuin viime vuonna.
2017 2016
tammi 255km 227km
helmi 232km 195km
maalis 279km 273km
huhti 218km 182km (vajaa kuukausi)
Vaikka harjoituskilometrit ovat aika samanlaiset antoi tämä tietoa uskoa tulevaan. Olin nimittäin luullut, että olen juossut paljon vähemmän kuin viime vuonna. Ainut huono puoli on, että olen harrastanut muuta liikuntaa n. 5h vähemmän tänä vuonna ja se on lähinnä lihaskuntoharjoittelua.
Tästä positiivisesta tilastosta johtuen sainkin sitten juostua ensimmäisen 100km:n viikkoni viikolla 16 eli viime viikolla. Hienoa oli, että tein sen viikolla, jolloin minulla oli 4 yövuoroa. Ihmeellisesti jaksoin yövuorojen välilläkin juosta ihan kelpo juoksuja. Viikonlopun vapailla tein rypästelyn 52km:n edestä. Tämä on toiveita herättävää....
Viikonloppu oli liikunnallista sekä kuntourheilun että penkkiurheilun kannalta. Tuli seurattua snookerin MM -kisoja ja jalkapalloa. Sunnuntaina elin viime keväistä Lontoon maratonia uudelleen katsellen maratonia tv:stä. Kyllä siinä vähän silmäkulma kostui heti, kun näytettiin Greenwich Parkin lähtöpaikaa. Maratonin aikana oli hienoa muistella juoksua ja ihmeen hyvin sitä reitin ja tunnelmat muistikin. Sanoin miehelleni I:lle, että toivottavasti en koskaan saa sellaista muistisairautta, että tämä elämäni kohokohta unohtuisi.
Muisto 2016 |