perjantai 5. elokuuta 2016

CAMINITO DEL REY -VAELLUKSELLE TORREMOLINOKSESTA...

...eli matkakertomus, jossa matkustetaan kohteeseen junalla. Netistä löytyy monta tarinaa, joissa paikalle on saavuttu autolla eri puolilta Espanjaa. En löytänyt (ainakaan helposti) yhtäkään, jossa olisi käytetty junaa ja vielä Málagan tai Torremolinoksen suunnalta. Toivottavasti tästä saa muutaman lisävinkin, jos on lähdössä kyseiselle reissulle.

Itse luin Caminito Del Reyn, Kuninkaan polun, tarinan iltapäivälehden sivuilta joskus talvella 2014/15. Olimme suunnittelemassa kesälomareissua johonkin päin Espanjaa ja ehdotinkin miehelleni I:lle Málagaa tai Sevillaa, joista olisi mahdollista päästä kyseiselle vaellukselle. Lyhentääkseni tarinaa kerron vain, että päädyimme Madridiin enkä ollut asiasta pahoillani, koska en olisi saanut paikkaa vaellukselle vuonna 2015, koska kaikki paikat olivat varattu jo hyvissä ajoin.

Kun aloimme suunnitella tämän kesäistä matkaamme ehdotin miehelleni I:lle, että menisimme Málagaan, koska sieltä pääsisi vaellukselle. Sattuneista syistä päädyimme kuitenkin Torremolinokseen, joka ei ollutkaan huono vaihtoehto, kuten edellisestä blogikirjoituksesta selviää.



Hieman kärsinyt varauslappu

Paikkoja Caminito Del Rey - vaellukselle myytiin tänä vuonna netissä niin, että kesä-heinä- ja elokuun paikat tulivat myyntiin toukokuussa. Varasin heti paikan torstaille 21.7 klo 12.00. Mieheni I vihjasi, että voisi olla hyvä ottaa pari päivää kuumuuteen totuttelua ennen vaellusta. Maksoin myös valmiiksi bussilipun lähtö ja päättymispaikkojen välille. Hintaa tuli 11,55€. Kannattaa varata passi esille, koska varausta tehdessä kysytään passinnumero ilmeisesti vakuutusta ja vaelluksella sattuvia vahinkoja varten. Nettisivuilla voi valita englannin, mutta vaelluksen varaussivut ovat vain espanjaksi ainakin toistaiseksi.

Koska mieheni I ei ollut lähdössä vaellukselle, päätimme, että menisin kohteeseen junalla. Vuokra-autoa ei kannattaisi seisottaa päivää parkkipaikalla ja parkkipaikkojakin olisi rajoitetusti. Paikan päällä selvisi, että tien vieret olivat täynnä pysäköityjä autoja. Ilmeisesti pysäköintiä ollaan parantamassa tulevaisuudessa alueella.


Junalla El Chorroon:

Torremolinoksen paikallisjunan asema sijaitsee rantakadulla olevasta hotellistamme n. 20min kävelyn päässä. Paikallisjuna jolla olen lähdössä lähtee asemalta klo 9.03. Lähden siis n. klo 8:30 matkaan, mutta joudun vielä palaamaan, koska olen unohtanut kelloni hotellille. Ehdin kuitenkin ostamaan lipun automaatista (2,05€) Málagan Maria Zambrano -asemalle, josta kaukoliikenteen junat lähtevät.


Lippumyymälä Maria Zambrano -asemalla
Kävimme jo tiistaina ostamassa junaliput valmiiksi torstaita varten. Lippumyymälässä palvellut nainen ei puhunut englantia, mutta hän näytti tietokoneen näytöltä vaihtoehtoja eri päiville. Sain silti ensin liput väärälle päivälle, mutta asia korjaantui, kun onneksi huomasimme asian.







 


Meno-paluu El Chorroon 9,50€



















Opasteet olivat selkeät

Olin tutkinut reitin asemalla valmiiksi ja opasteet olivat niin selkeät, että hyvin löysin laiturille. Ensin kuitenkin wc-käynti ja sitten turvatarkastukseen!
















Aamulla asemalla hiljaista

Junani laiturilla 1

Aamun ainoa juna, joka pysähtyy El Chorrossa lähti klo 10:05 määränpäänään Ronda. Matka kesti n. 45min. Junassa oli näyttö, josta pystyi seuraamaan asemia, joita ennen El Chorroa oli 4 kpl. Minä pomppasin hyvissä ajoin odottelemaan, että varmaan jään oikealla asemalla pois. Kuten mieheni I oli ennustanut, junassa oli muitakin vaellukselle lähteviä. Ja me kaikki etsimme sitä bussipysäkkiä! Onneksi joukossa oli italialaisia, koska he ja espanjalaiset ymmärtävät toisiaan, löysimme yhteistyössä pysäkin. Kun lähdet asemalta ulos, käänny heti oikealle ja n. 300m alamäkeen on pysäkkikatos.  



Bussin lähtöpaikka

Juna saapui asemalle n. 10:50 ja seuraavan bussin lähtö piti olla  klo 11:00. Kaikki tutkivat pysäkillä olevaa aikataulua ja kun kello oli jo 11:10 meitä oli siinä useampi hermoilemassa. Minä olin vasta edellisenä päivänä huomannut, että varaamani aika oli 1. kontrollipisteelle, jonne oli ensin matkaa 2,7km metsäpolkua. Suositus olisi, että kontrollipisteellä oltaisiin n.30min ennen oman ryhmän lähtöä. Huomasin pysäkillä, että ainakin yhdellä saksalaisella pariskunnalla oli aika klo 11:30 ryhmään. Rentouduin hieman, koska jos he pääsisivät, niin minunkin pitäisi päästä. Bussi tuli viimein klo 11:15 ja säikäytti meidät vielä kerran ajamalla ohi - kääntöpaikalle. Osalla meistä oli netistä tulostamamme varauslipun yhteydessä bussilippu, mutta osa maksoi ihan rahalla kuljettajalle. Kun täysi bussi oli vihdoin valmiina lähtöön olikin kello jo 11:40. Bussi ajoi n. 12km kiemuraista kapeaa tietä ylös Aloraan, jossa vaellusreitin ylälähtöpiste on. 




Lähtöpiste - tunneliin

Kaikki joukolla wc- jonoon, joka kuvan vasemmassa reunassa. Tämä on viimeinen mahdollisuus tyhjennykseen posliinilla vähään aikaan. Sitten minä lähden viimeisten joukossa kohti tunnelia ja 2,7km:n mittaista metsäpolkua klo 12:15 eli reilusti myöhässä.




Metsäpolku oli helppokulkuista




Ihanan turkoosia vettä






Paikoin vaikeampaakin osuutta



Metsäpolkuosuuden kuljin aika reippaasti, vaikka olikin aika kuuma. Onneksi puut hieman varjostivat välillä reittiä. Kameraan kertyi kuvia jo tältä osuudelta.




1. kontrollipiste

Kun saavuin 1. kontrollipisteelle, oli sinne kertynyt iso joukko ihmisiä. Kävi selväksi, ettei lähtöajalla ollut paljon väliä, koska ensin kerättiin n. 50 henkeä ja sitten ryhmä päästettiin matkaan. Onneksi en joutunut kauaa odottelemaan, koska tuossa paikassa oli TOSI kuuma. Keltaisesta kopista jaettiin ensin kenkiä niille, jotka olivat saapuneet paikalle epäsopivissa kengissä (varvastossut, pistokkaat tms.). Bussissa oli ollut ainakin muutamia italialaisia tyttöjä varvastossuissa. Kopin sivuseinältä meille jaettiin kypärät, jotka ovat pakolliset vaelluksella. Ja vielä oli mahdollisuus ostaa juoma-automaatista vettä mukaan.




Valmiina

Minä olin varustautunut lakilla, jonka kiinnitin selkääni vaelluksen ajaksi. Juoksuvaatteet ja uudet Keen vaellussandaalit. Selässä Camel back, jossa hotellilla laitettu reilu litra kylmää vettä. Ensin luulin olevani ylivarusteltu, mutta matkalla huomasin, että oli mukava vaeltaa, kun varusteet olivat kunnolliset. En olisi viitsinyt kantaa vesipulloa muovikassissa, kuten toiset retkeilijät.
























Info kerrottiin espanjaksi



Lopuksi varauslappu leimattiin













Sitten pääsimme varsinaiselle vaellusreitille.

Tästä se lähtee


Tietoiskuja

Reitin varrella oli tauluja, joista sai tietoa reitin historiasta, kasvistosta, eläimistöstä yms.























Matalia ja kapeita kohtia











Välillä sai edetä ihan yksin




Yllä oleva kuva on otettu kävelysiltojen välillä muuttuessa metsäpoluksi. Keskellä kuvaa häämöttää silta, jota kohti etenemme ensin metsäpolkua pitkin ja sitten taas puisia siltoja myöden.


Välillä polku laskeutuu



Olen suurinpiirtein puolivälissä vaellusreittiä, kuten opaste osoittaa.











Metsäpolku loppumassa






Tyhjän päällä





Mutkassa lasipohjainen näköalatasanne









Varovasti




Vanhoja rakenteita oli esillä




Vatsasta oikein kouraisi, kun ajatteli, että ihmiset ovat kulkeneet näitä vanhoja rakenteita myöden vielä muutamia vuosia sitten.



Henkeä salpaavaa






Reitin lopussa oli riippusilta. Verkkopohjainen ja huojuva ainakin, kun minä ylitin sen samalla kertaa nuoren miehen kanssa, joka hieman notkautteli siltaa. Lähtöpäässä oli henkilökuntaan kuuluva mies, joka valvoi sillan ylitystä.

  
Loppumatkalla portaita alas...




...ja portaita ylös.



2. kontrollipiste


Riippusillan ylityksen jälkeen kuljimme useiden portaiden kautta 2. kontrollipisteelle, jonka jälkeen olikin enää hieman tylsä ja kuuma 2km:n kävely El Chorron rautatieasemalle. Vaikka vesi Camel Backissa riitti ja pysyi melkein koko matkan ainakin viileänä, niin kioskille päästyäni ostin purkin Icetea´ta (1,20€) ja join sen kolmella kulauksella. Kello oli vasta hieman yli 15:00 ja harmittelin, että olin ostanut paluulipun vasta klo 18 junaan. Mielestäni El Chorrossa pysähtyi iltapäivällä klo 15:05, jokin juna, mutta oli ikävän vähän myöhästynyt siitä. Päätin kuitenkin mennä reippaasti asemalle katsomaan lähtisikö jokin linja-auto ennen junaa tai saisinko kerjättyä paluukyytiä joltakin autolliselta. Yllätyksekseni aseman kahvila oli täynnä samoja ihmisiä, jotka olivat aamulla tulleet kanssani junalla. Taas tutkittiin aikatauluja, puhuttiin espanja-italiaa ja selvisi, että se klo 15:00 juna onkin myöhässä reippaasti ja tulisi kohta asemalle. Vain 5minuutin päästä juna tulikin ja me kaikki riensimme siihen mielissämme, kun ei tarvinnutkaan odotella 3 tuntia junaa. Konduktöörikin hyväksyi myöhempään junaan ostamani lipun. Olin takaisin hotellilla n. klo 17.

Koko reissu kesti siis 8,5h, josta vaelsin vajaa 3 tuntia. Reitti oli todella kaunis ja upeita maisemia. Haluaisin lähteä uudestaan, mutta ehkä keväällä tai syksyllä, jolloin ei olisi ihan näin kuuma. Silloin voisin saada mieheni I:nkin mukaan. Toisaalta aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä on riski, että reitti joudutaan sulkemaan kovan tuulen tai sateiden takia.



HYVÄ ETELÄNLEIRIPAIKKA...

...tuo Torremolinos olisi ja on. Monet suomalaiset urheilijat ja kuntoilijat ovat sen löytäneet vuosikymmenten aikana ja nyt se tuli itsekin todettua. Olin siis iloisesti ja positiivisesti yllättynyt paikasta. Heinäkuu ei ehkä ole paras kuntoilukuukausi korkean lämpötilan vuoksi, mutta esim. keväällä ja syksyllä, miksei talvellakin, paikka on varmasti potentiaalinen harjoittelupaikka.

Nytkin keskikesällä Torremolinoksen rantakadulla kävi aamuisin ja iltaisin sellainen liikkujien kuhina, ettei yksin tarvinnut liikkua. Kävelijät, juoksijat, pyöräilijät ja rullaluistelijat viilettivät ihailtavan ahkerasti edestakaisin rantakatua, jota jatkuu silminkantamattomiin "kylästä" toiseen. Rantakatu, siltä osin kuin minä sitä näin, on tasaista ja laatoituskin on mukavan tasaista eikä tarvitse pelätä jalan tökkäävän kohollaan olevan laatan reunaan. Lisäksi ympäristössä oli aina siistiä. Myös merivesi oli puhdasta eikä rannassa ollut levää tai muuta roskaa.


Rantakatua





Oma lenkkeily jäi vain kahteen juoksu kertaan. Olimme mieheni I:n kanssa aamulenkillä ke 20.7 ja juoksimme naapuri "kylään" päin. Reitti on todella suoraa ja tuo ainut mutka johtuu pienestä kallionkielekkeestä, jonka rantakatu kiertää. Toisen kerran kävin aamulenkillä su 24.7, jolloin suuntasin rantakatua itään päin. Samaa suoraa rantakatua jatkui n. 2,5km ja sitten rantakatu päättyi, mutta ranta jatkui.

Keskiviikon lenkki





Muuta liikuntaa tulikin sitten vaelluksen, kävelyn ja vesiliikunnan parissa. Teimme kaksi päiväretkeä Malagaan, jolloin ensimmäisellä kerralla kävimme Gibralfaron linnoituksella. Linnoitukselle vie kävelyreitti, joka on mutkikas ja paikoin aika jyrkkä. Myös lämpö tuo oman haasteensa retkeilyyn. Linnoituksen voi kiertää kokonaisuudessaan muureja myöten. Taitaa olla laajin muurillakävely mitä itse olen tehnyt. Esim. Towerissa (Lontoo) ei pääse näin pitkää matkaa muurilla. Lisäksi kävimme vielä Alcazaban linnoituksella, joka se oli tasaista.


Torstaina 21.7 kävin vaeltamassa Camito Del Rey´n vaellusreitin, josta pitkä tarina http://autshh.blogspot.fi/ 

Pe 22.7 autoilimme Gibraltarille ja olin saanut vinkin, että auto kannattaa jättää Espanjan puolelle, koska tullimuodollisuudet vievät paljon aikaa. Tulipa sitten käveltyä rajan yli, köysiradalle ja luonnonpuistossa koko päivä.

La 23.7 suuntasimme Rondaan, joka on viehättävä kylä n.712m merenpinnan yläpuolella. Ronda sijaitsee 120m korkean rotkon reunalla ja tietysti minun piti käydä katsastamassa rotkolle menevää polkua.

Tajo-rotkon reunalla

















Rondassa
















Koska retkeilimme näinkin paljon ei aikaa juoksulenkeille oikein ollut. Kävelyä tuli näillä reissuilla runsaasti. Andalusiassa on suuret korkeuserot, joten aika paljon tuli ylämäki-alamäki -kävelyä.

Vesiurheilua harrastimme merijumpan eli aallokossa hyppimisen muodossa. Sanoinkin miehelleni I:lle, että olen jo niin vanha, että pitäisi aloittaa vesijumppa, kun vammani (vas. jalka ja kyynärpää) tykkäsivät tuosta meressä hyppimisestä.




Sopivaa aallokkoa