sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

KEYS100...

... yhtä unelmaa toteuttamassa. On ihanaa, kun saa mahdollisuuden toteuttaa unelmansa ja kokea elämyksiä. Tulossa siis piiitkä matka- ja juoksukertomus. 

KEYS 100 19.5.2018

Ennen kisaa:
Saavuimme Miamiin keskiviikkona 16.5 iltamyöhään. Majoituimme yöksi lentokenttähotelli Sheratoniin. Torstaiaamuna söimme hyvän hotelliaamiaisen, noudimme vuokra-auton autovuokraamosta ja lähdimme ajelemaan kohti Keysiä. 

Jo ajomatka Key Westiin oli elämys. Ympärillä oli se paljon mainostettu turkoosi meri. Yritimme bongata maamerkkejä, joita olimme kartoista ja kuvista löytäneet. Ohitimme tulevan lähtöpaikkani Marathonin (tuo enteilevä nimi....). Seurasin juoksuväylää, hämmästelin 7 mailin siltaa ja kaikkia muita n. 20 siltaa ja, ja, ...

Majoituimme Key Westissä ihastuttavaan majataloomme Douglas Housen http://douglashouse.com/ , jota todella voin suositella. Torstaina ehdimme vielä tutustua tähän viehättävään pikku kaupunkiin. 

Perjantaina teimme normaaleja turistien kiertokäyntejä: Hemingway House ja Lighthouse Museum. Ehdimme vielä käydä U.S Route 1:n 0 -pisteen eli valtatie 1:n loppupisteen tolpalla sekä South Point´ssa eli saaren ja Yhdysvaltojen eteläisimmässä pisteessä. 

Sitten lähdimme ajamaan kohti Key Largoa, jossa oli perjantaina 18.5 juoksunumeroiden nouto ja infotilaisuus (Packet pick-up and orientation meetings). Se pidettiin Holiday Inn hotel, Key Largo´ssa. Matkaa kertyi 100mailia eli 160km.  Ajoimme auton hotellin viereisen Runners Depot´n pysäköintipaikalle, koska arvelimme hotellin parkkipaikkojen olevan täynnä. Jouduimme hiukan etsimään oikeaa paikkaa, koska opasteita ei ollut ja lähestyimme paikkaa vähän väärästä suunnasta. Numeroiden nouto ja myyntipisteet olivatkin hotellin takapihalla.


Packet pick-up


Ensimmäisenä hakemaan numerolappua yms. ja varmistamaan osallistuminen. Nimi löytyi helposti listasta ja sain numeroni sekä kassillisen tavaraa kera t-paidan. Sain myös ohjeen minne jättää drop-bagit ja kehut, kun olin ne jo tuonut mukanani. Heijastinliiviä minun ei tarvinnut näyttää, koska sen näyttäminen kuului vain 100 mailin juoksijoille. Hyvä niin, koska sen katoksen alle oli pitkä jono. 



Numero löytyi ja kassia pakataan




Mukana kisassa!

Seuraavaksi luovuttamaan drop-bagit. Hotellin oikealla seinustalla oli kuorma-auto pysäköitynä ja keräyspiste olikin sen vieressä.

Selkeät opasteet

Sinne meni


MM40 keräys














Drop-bageille oli omat keräyspisteensä sen mukaan osallistuitko 100mi vai 50mi -kisaan.












50mi -kisassa oli 2 kpl drop-bag huoltopisteitä, joten jätin pussini sekä MM40 että MM20 keräyspusseihin.













Kävimme vielä tutustumassa myyntialueseen ennen infotilaisuutta. Ostimme aurinkolasit, geelejä ja nesteytystabletteja.

Mitäs täällä on?
Infotilaisuus (Orientation meeting) pidettiin hotellin sisätiloissa, koska ulkona oli n. 30 asteista aurinkoista säätä. Ehdin tutkia kisakassin sisältöä ennen puheiden alkua. Kilpailun johtaja Bob Becker kertoi kilpailun kulkua ja sääntöjä. Enemmän infoa oli 100mi- kilpailijoille ja heidän huoltajilleen. Bob kertoili kuinka raskas, mutta hieno kisa on tulossa. Hän myös kannusti kovasti jatkamaan juoksua, vaikka välillä tulisikin vaikeuksia. "Sit down, eat and drink well, get rest and then go on. Don't give up, because there is lot of time to arrive to finish line."


Kilpailun johtaja Bob Becker

Kello 18 jälkeen ajelimme takasin Key Westiin valmistautumaan huomiseen koitokseen.

Kisapäivä 19.5:

Meillä oli herätys klo 6:00. Päivä "valkeni" pilvisenä ja sateisena. Olimme kuunnelleet jo yöllä aika rankkoja sadekuuroja. Säätiedotukset pitivät taas paikkansa. Keräsin tavarat kasaan ja yritin miettiä vielä mitä tarvitsisin missäkin kohtaa. Keitin puuroa Elovenan puuropusseista ja katselin tv:stä Harryn ja Meghanin häitä, jotka olivat suuri mediatapahtuma Yhdysvalloissa. Pukeuduin juoksuvaatteisiin ja toivoin pysyväni kuivana edes lähtöön asti. Näinkin monta juoksukisaa juostuani, en ollut ottanut mukaan yhtään takkia tai sadevarustusta. No, ennakkotietojen mukaan oli tiedossa jopa ukoosmyrskyjä, mutta en niihin ollut varautunut. Ulos mennessä huomasin ettei mitään hätää ollut, koska lämpötila oli kuitenkin 25 asteen luokkaa!


Ajelimme jälleen n.80km:ä Marathoniin ja lähtöpaikalle Marathon Garden Clubille. Koska satoi nyt aivan kaatamalla, mieheni I yritti viedä minut mahdollisimman lähelle rakennusta, jolloin saimme kimppuumme liikennettä ohjaavan naisen, joka oli epäystävällisen tiukka eikä antanut yhdenkään auton pysähtyä tukkimaan piha-aluetta edes juoksijan jättämiseksi. No, mieheni siirtyi edelliselle pysäköintipaikalle ja jätti minut siihen ja jatkoi etsiäkseen pysäköintipaikan. Minä kipaisin sisälle, mutta olin kastellut itseni jo aika hyvin. Huomasin, että muut juoksijat olivat varustautuneet takeilla ja/tai sadetakeilla.

Meille kerrottiin jälleen ukonilman varalle siltasääntö: jos juoksija on sillalla ukonilman alettua, tulee hänen välittömästi pyrkiä lähimmän auton kyytiin ja palata sillan alkuun. Jokainen sillalla liikkuva autoilija on velvoitettu ottamaan jalankulkija kyytiin, koska ukonilmalla silloilla on vaarallista salamoinnin vuoksi. Mielenkiintoista on se, että kun palaat sillan alkuun suojaan, joudut odottamaan ukonilman ohimenoa. Sen jälkeen lähdet uudelleen matkaan, mutta jos joudut taas ukonilmaan, sama toistuu ja toistuu ja toistuu... Yksi vanhempi juoksija vitsaili, että hän on juossut silloilla koko elämänsä....

Huomasin pahan takaiskun, kun etsin juomapulloihini vettä. Olimme varmistaneet, että saisin lähtöpaikalta mukaani vettä, ettei sitä tavitsisi aamulla jo hotellilta tuoda. Paikalla oli vain vesijohtovettä, jota saarilla on vähän kyseenalaista juoda, koska viemäriverkko on kehittämättä. Onneksi mieheni I saapui vihdoin autolta ja jouduin lähettämään hänet takaisin sateeseen etsimään jostain pullovettä. Kulutin hermostuneesti aikaa, mutta mieheni I ehti kahden vesipullon kanssa paikalle ajoissa. Täytin juoksuliivini pullot ja käsipulloni vedellä. Mieheni I:n avustuksella pukeuduin sekä kameraliiveihin että juomaliiveihin. Varauduin lippalakilla ja aurinkolaseilla, vaikka ulkona vielä sataa ripsotteli.

Valmiina lähtöön

Minut oli siis laitettu ns. kuumaan ryhmään ja lähtisin ensimmäisessä ryhmässä. Keräännyimme lähtöportille hyvissä ajoin. Sade oli onneksi lakannut. Nimenhuudon jälkeen meitä oli n. 20 juoksijaa paikalla. Ensimmäinen lähtö piti olla klo 9:45, mutta lähdimme vähän myöhässä n. klo 9:50.


Kuuma ryhmä lähdössä


Ja sitten mennään...


Tuntuipa taas ihan hyvältä juosta. Juoksunälkä oli kasvanut levossa ja olin varautunut säähän. Tosin nyt se olikin erilainen kuin olin luullut. Ilmankosteus oli 100% sateen vuoksi ja lämpötila n.27 astetta, joten oli kuin olisit juossut höyrykaapissa. No, rivakasti liikkeelle, kuten muutkin.

Aluksi juoksimme halki Marathonin, joten jonkun verran kannustajia oli asettunut reitin varteen. Katselin maamerkkejä eli rakennuksia ja maisemia. Aika paljon selkiäkin meni menojaan edessäni. Huomasin aika pian, että vettä kuluu runsaasti. Matkaa ensimmäiselle cooler´lle oli n. 5km, joten en ollut huolissani (vielä).


Vettä+jäätä


Tien ylitys


Reilun 4km:n jälkeen tie alkoi nousta kohti Seven mile bridge`ä (Seitsemän mailin silta). Ennen tätä pitkää siltaa olisi mahdollista saada vettä yms. cooler ´sta. Täydennys on tarpeen, koska silta on reilun 10km pitkä ja sillä matkalla ei ole mitään huoltoa. Kuten kuvista näkee tällä kohtaa juoksijat ylittivät valtatien. Liikenne oli pysäytettynä poliisin toimesta ja molempiin suuntiin muodostui melko pitkätkin autojonot. Tietä ylittäessäni kiitin poliisia ja etsin katseellani huoltopistettä. Eipä näkynyt siinä. Jatkoin matkaa ja huomasin toisen takaiskun tapahtuneen: missasin cooler´ n ja täydennys juotavat. En kuitenkaan palannut takaisin päin, vaan jatkoin matkaa. Mielessäni kiittelin miestäni I:tä, kun oli hakenut minulle lähtöön vettä. Toivoin, että vesi riittäisi vielä tuon pitkän sillan ylityksen kuumassa ilmassa. 

Seitsemän mailin sillan ylitys oli kyllä mahtava kokemus. Vielä kun se sattui heti juoksun alkuun, niin oli voimia nauttia maisemista. 

Seven mile bridge

Pientä jännitystä veden riittävyyden lisäksi toi ukonilman uhka. Kuten kuvasta huomaa taivaalla vaelsi tummia pilviä ja varsinkin kauempana merellä ne näyttivät uhkaavilta. Yksi miesjuoksija ohitti minut vauhdilla ja tokaisi, että "..on the bridge You must run fast..." (= sillalla on juostava nopeasti..). Ai, niin se ukonilma. Ja samassa takanani jyrähti... Olin unohtanut, että ukonilma voi yllättää takaapäin. Mitä vielä, mielikuvitus teki tepposet. Kuorma-auto sieltä tuli rymistellen sillan laattoihin.

Mieheni I tavoitti minut sillalla

Heti Seven Mile Bridge´n jälkeen oli ensimmäinen huoltopiste (MM40), jossa täysihuolto ja drop-bagit.

MM40

MM40 huoltopisteellä oli myös pakollinen check-in, joten juoksijan oli pidettävä huolta, että hänen numeronsa tuli kirjattua ylös. Henkilökunta huoltopisteellä (kuten kaikilla) oli erittäin ystävällistä ja auttavaista. Ei tarvinnut kuin ojentaa pullot ja kertoa mitä niihin halusi. Otin toiseen "lötköpullooni" Tailwind -urheilujuomaa ja toiseen vettä. Molempiin tietysti jäitä. Join runsaasti ja otin vähän banaania. Nyt sain täytettyä bandananikin jäillä. Vaihdoin ranteessani olevan kaulaan ja otin drop-bagistä kuivan ranteeseen. Olikin ollut hyvä viime hetken oivallus, laittaa toinen bandana ranteeseen. Sillä sai kuivattua hikeä kasvoilta. Välillä kostutin sitä kaulassa olevilla jäillä ja pyyhin kasvoja.

Olin päättänyt jo ennen juoksua, että pysähtyisin aina huollossa rauhassa. Joisin, söisin ja kohentaisin varusteita. Ensimmäinen stoppi kesti n.6-7min. Hetken huilaus, raikas juoma ja "jäähuivi" piristivät kummsti ja jaksoi taas juosta.

Mieheni I oli aika lähellä tämän ensimmäisen huollon jälkeen katsomassa menoani. En malttanut oikein jäädä jutulle, kun olin juuri levännyt huollossa. (tässä piti olla video mutten saanut sitä pelittään).

Vielä hymyilyttää



Matka jatkui minulle kuumissa olosuhteissa. Juomat lämpisivät jäistä huolimatta nopeasti ja jäät huivissa sulivat n. 3-4km:n aikana.
Välillä oli pakko pysähtyä kuvamaan maisemia.

Leirintäalue


















Matkaesitteistä tuttua maisemaa



















Pysähtyessäni ottamaan yllä näkyviä kuvia yksi nuori juoksijanainen ihaili myös maisemia. Juoksimmekin hänen kanssaan aika tasatahtia useita kymmeniä kilometrejä välillä toisiamme ohitellen ja muutamia sanoja vaihdellen. Odottelin seuraavaksi cooler´a. Kun olin ensimmäisen sellaisen missannut, aloin nyt hyvissä ajoin tutkailla missähän se mahtaisi olla. Ohjelappusessani oli pieni selostus, mutten saanut cooler´a näkyviin. Kysyinkin eräältä naiselta, jolla oli kylmälaukku olalla, että "are You cooler?" Ei ollut, vaan se löytyisi kauempaa. Juoksijanainen saavutti minut ja opasti oikeaan paikkaan. Sain myös ohjeet miten toimia. Cooler oli erittäin iso kylmälaukku täynnä jäitä ja sen vieressä pahvilaatikoissa isoja n. 10litran muovikanistereita vettä. Kanistereista kaadoimme yhteistyönä vettä pulloihin ja kertakäyttömukeihin. Lisäksi jäitä ja siinä se. Yksinkertaista ja täytyy sanoa ettei jää ja vesi koskaan loppunut näistä coolereista.

Välimatkat huoltojen tai coolereiden välillä oli n. 8km:ä. Minusta matka oli hieman pitkä, koska juomat lämpisivät ja urheilujuoma ei riittänyt, kun sitä sai vain n. 16km:n välein. Suosittelenkin kaikille omaa huoltoa, vaikka aikoisikin juosta vain 50 mailia (tai 50km).

Matkaa tein tavoitteena aina seuraava huoltopiste tai cooler. Useat juoksijat kannustivat ohittaessaan tai jos minä ohitin muita. Varsinkin joukkuejuoksijat jaksoivat kannustaa ja ihailla meitä yksin tarpojia.

Maratonin saavutin mielestäni hitaasti. Puolen välin kohta eli 25mailia (40.23km) oli "ikävästi" juuri ennen kuin maraton täyttyi. Tällä huoltopisteellä oli taas check-in. Maraton vei aikaa vähän reilun 5h. Ja sen jälkeen matkanteko olikin vaikeaa. Huollon jälkeen jaksoi aina pari kilometriä juosta, mutta sitten tuli jano, kuuma ja väsy. Juteltiin yhden nuoren miesjuoksijan kanssa asiasta, kun lähdettiin huollosta samaan aikaan ja samaa vauhtia. Hän jäi vähän taakseni juoksemaan ja kun vilkaisin kerran, hän selitti ettei yritä "painostaa" minua, vaan ei pysty juoksemaan ohikaan. Nauroimme siinä juurikin tuota hetken piristymistä huollon jälkeen. Juoksimme vähän aikaa rintarinnan, mutta kohta vauhti oli minulle liikaa ja hiljensin vauhtia. Meni tovi ennenkuin hän huomasi, että olin jäänyt ja vilkaisi puolestaan taakseen. Heilautimme molemmat kättä ja jatkoimme omaa vauhtia. Myöhemmin tälle juoksijalle tuli pohjekramppeja ja ohitin hänet uudelleen. Onneksi hänellä oli huoltojoukkoja auttamassa.

Seuraava MM20 olikin sitten viimeinen drop-bag huoltopiste. Mietin vaihtaisinko juoksukengät, koska olin kastellut kenkäni isossa vesilammikossa. Aikaa oli kulunut sen verran, että kengät olivat vedestä jo kuivunueet ja vain hikeä taisi olla kastelemassa. En siis ryhtynyt vaihtamaan kenkiä varsinkaan, kun nämä tuntuivat jalassa ihan hyviltä. Otin drop-bagistä kuitenkin muutaman hunajatikun yms. Huoltopisteillä oli geelejä, muttei ihan jokaiselta enää löytynyt.Puin myös varmuuden vuoksi heijastinliivin päälle, koska en ollut varma ehtisinkö sittenkään ennen pimeää maaliin.

Mieheni I oli vielä kerran kannustamassa minua n. 48 km:n kohdilla. Kerroin, että huonolta vaikuttaa ja vauhti hiipuu. Hän jaksoi kannustaa, kuinka nopeasti olin siihen asti tullut. Varoittelin, että saattaa kestää maaliin pääsy.


Virtaa kannustuksesta

Tässä vaiheessa luovuin Go Pro -kamerasta, kun tuntui ettei jaksa keskittyä kuvaamiseen. Liikenteen melu oli ollut aika kovaa eikä aina oikein pysynyt kartalla onko kamera päällä vai pois. Sitä ensikertalaisen vaikeutta. Mieheni I olisi vaihtanut akun, mutta  auttoi sitten riisumaan kameran pyynnöstäni. 

Lähdin taas juoksemaan kohti seuraavaa stoppia ja kertasin mielessäni mieheni I:n kannustusta, että olin edennyt nopeasti. Joukkuejuoksijat tavoittivat minua aina välillä ja kannustus oli kovaa. Oli myös piristävää ohitella heitä odottavia viestinviejiä ja huoltojoukkoja. Sieltä tuli myös kannustusta ja välillä läpyttelimme käsiäkin yhteen. Muutama joukkue tuli tutuksikin, kun etenimme samaa tahtia. 

Cooler´en etsintä oli aina mielenkiintoista. MM14.9 eli n. 56,5km:n kohdilta hain taas viilennystä. Etsivä löytää - bussikatokselle oli tuotu tutut jääpalalaatikko ja gallonittain vettä. Ihanan yksinkertaista. No, kaipasin kyllä urheilujuomaa jo laimenneen tilanne, mutta kyllä kylmä vesi (jääpaloilla) ja jääpalat kelpasivat kummasti.

Iltapäivän mittaan pilvet olivat hajonneet ja aurinko paistoi aina välillä pilvien välistä. Se se vasta oli kuumaa. Oikein alkoi toivomaan, että pilvi tulisi auringon eteen. Aurinko kiersi päivän mittaan oikealle puolelleni, mutta sitten ihan loppumatkasta minä kiersin aurinkoa kiinni, joten olimme lopulta aika nokikkain. Mutta siihen oli vielä matkaa reilu 20km:ä.

Aiemmin tapaamani naisjuoksija oli löytänyt kaverin edelliseltä huoltopisteeltä ja he juoksivat kaksistaan loppua kohti. Juoksijoiden välit olivat harventuneet. Joukkuejuoksijat pistelivät meitä nopeammin ja minua ei enää ohittaneet edes yksin juoksijat.

Viimeinen check-in oli MM40 10.6mailin (64,4km) kohdilla. Join huoltopisteellä reilusti kylmää Ginger Alea! Olin bongannut tämä juoman vastapainoksi urheilujuomalle ja todennut sen hyväksi. Eipä vaikuttaneet reilut jäätkään imeytymisen eikä jäänyt neste mahaan loiskumaan. Tässä jouduin istumaan hetken, kun täytyi tyhjentää kengät pienistä kivistä. Olin niitä pikkukiviä tunnustellut jo edelliseltä huoltopisteeltä, mutten silloin halunnut istua. Viereeni istahti miesjuoksija samoilla asioilla ja totesimme homman tärkeäksi, vaikkei matkaa enää olisi kuin reilu 16km:ä. Naisparivaljakkokin saapui huoltoon ja kohta taas jatkoimme peräkanaa juoksua.

Matkaa jäljellä enää 8km+8km, mutta kyllä tuntui matka pitkältä viimeiselle cooler´´lle eli se 8km:ä. Puolessa välissä oli vaihto tien toiselle puolelle ja juoksin vähän matkaa ohi kunnes huomasin opasteet tien alitukseen! Naisparivaljakko näkyi tulevan n.300m päässä ja viitoin heitä oikaisemaan sillan alle oikeaa reittiä. Näytti muutama miesjuoksija juoksevan valtatien reunaakin, vaikkei se ollut sallittua ja oikaisi tuon sillan alituksen. 

Viimeinen cooler löytyi tien vierestä ihan vain tolpan juuresta. Nyt ei ihan helposti taipunut koukkaamaan jäätä ja vettä. Lisäksi avoimella paikalla kävi kova tuuli, joka tarttui pulloihin ja mukeihin. Naisparivaljakko saavutti paikan ja toinen heistä alkoi istuutumaan nurmikolle. Yritimme toisen juoksijan kanssa kieltää, ettei kannata istua, koska siitä nouseminen on vaikeaa. Istujalla oli kuitenkin lantio-ongelmaa eli kova kipu. Onneksi paikalle tuli toisen juoksijan huoltojoukot ja pääsin jatkamaan matkaani. 

Viimeiseltä cooler´lta matka jatkui kohti keskustaa. Valtatie oli jo nelikaistainen ja kevyenliikenteen väylä kulki nurmikkoalueen toisella puolella. Kohta tultiinkin jo "ihmisten ilmoille" eli alkoi näkyä vastaantulijoita, josita osa kannusti juoksijoita. Koska oli lauantai-ilta vastaani käveli kolme nuorta naista siideritölkit kädessä. He pysäyttivät minut ja kysyivät tietä supermarkettiin. Pahoittelin etten ole paikallisia enkä tiedä. Ilmeisesti tytöt luulivat minua tavalliseksi iltahölkkääjäksi. 

Saavuin viimeiseen isoon risteykseen ja tunnistin sen, koska olimme ajaneet siitä jo useamman kertaa. Muistelin kartasta, että minun pitäisi kääntyä vasemmalle. Opasteet olivat kaatuneet tuulessa eikä niistä ollut oikein apua. Jatkoin matkaa kohti meren rantaa. Ilta alkoi hämärtyä. Katu ja jalkakäytävä olivat leveitä. Väsyneenä aloin kuitenkin epäillä, että olenkohan oikealla tiellä. Päätin jo kysyä vastaantulijoilta onko Higgs beach edessä päin, kun ohitseni pyyhkäisi nuori naisjuoksija. Olin siis oikealla tiellä. Hymyillen vaihdoimme kannustukset toisillemme.

Aurinko laski suoraan edessäni ja rantabulevardi oli mahtavan leveä ja ihana tuuli vilvoitti kuumennutta kroppaani. Näin edessäni yhden uuden naisjuoksijan, joka näytti etenevän minua hieman hitaammin. Saavutin häntä pikkuhiljaa ja päätin ottaa loppukirin. Mielestäni matkaa oli enää n. 2km, kun hivuttauduin ohi. Sen verran kiinniotto oli kovaa työtä, että heti kun pääsin ohi alkoi viimeisetkin voimat uupua. No, enhän voinut heti hiljentää vaan painelin minkä kintuista pääsin eteenpäin. Sain huomata, että loppukirini lähti hieman liian aikaisin. Matkaa oli ainakin reilu 3km:ä. Yritin imeä viimeisiä lämpimiä vesitippoja ja pälyilin ympärilleni:"Missä se maali on?"

Ohitin vielä numerolapuilla varustautuneen pariskunnan, joka tosin käveli ja päättelinkin kokonsa huomioon ottaen heidän olevan kävelysarjassa (anteeksi). Tulin vielä huvila-alueelle, pitkä suora ja sitten oikealla puolella oli iso parkkipaikka täynnä autoja ja telttoja. Muttei vieläkään. Pälyillessäni ympärilleni taas yksi mies huitoi eteenpäin, eteepäin. 

Ja vihdoin edessä häämötti opaste - Finish. Käännös vasempaan ja rannalla näkyi jo sininen maalikaari. Mieheni I oli maalissa odottamassa ja huusi:" Hyvä Jaana! Hyvä Suomi"

Maalissa!

Onnellinen, väsynyt, kuuma ja voimaton ultrajuoksija maalissa ajassa 10:21,59. Hirvee jano ja vähän huiputtikin. Pienen teputtamisen jälkeen juomaan ja vaihtaan sandaalit jalkaan. Kävimme vielä kyselemässä sijoitustani, mutta ne saisi itse katsoa netistä. Toiveenanihan oli N55 kisan palkintosija, jopa voitto. Mieheni I löysi netistä tulokset ja minä olin sijoittunut kaikista naisista 3.sijalle. Vauh! Huomenna palkintojen jakoon klo 11:00.

Pienen neuvottelun jälkeen päätimme kävellä hotellille. Jaksoin ihan hyvin, vaikkakin rauhallisesti kävellä tuon 1,5km:ä. Suihkun jälkeen lähdimme itselleni lupaamalle rommille. Otin pienen rommin, vaikkei se kovasti maistunutkaan. Kävimme vielä syömässä crepeksen merellisellä täytteellä. Sitten minun oli annettava periksi ja palattava hotelliin juomaan Icetea´tä ja unten maille. 

Palataan ehkä myöhemmin jälkilöylyihin esim. videon merkeissä. Kuten huomaatte minulta vei paljon aikaa tämän tarinan aikaan saamiseksi. Tein tässä välillä juoksuvideon kaverille ja juoksin maratonin ja puolikkaan yms. Nyt olen valmistautumassa uusiin koitoksiin ja halusin tämän luettavaksi ennen seuraavaa tarinaa.
Älkää välittäkö kirjoitusvirheistä, korjailen niitä taas perästäpäin, kun mieheni I on oikolukenut tämän.

Matkani jatkuu kohti Kauhajokea ja elämäni ensimmäistä 6d (6 päivän) juoksua. Jos on aihetta, niin siitä raporttia - joskus.