torstai 12. maaliskuuta 2015

TAISTELU AKILLESJÄNTEEN KANSSA....

...jatkuu edelleen ja nyt uusin keinoin. Huomaat varmaan pienoisen positiivisen äänensävyn. No, tiedän ja tunnustan, että tämän kevään kisat on menetetty, mutta tällä hetkellä pystyn edes jonkin verran juoksemaan. Kilometrimäärät ovat hyvin maltillisia, mutta katsotaan tuleeko niihin pidennystä.

Eli jatkoin viime bloggauksen jälkeen varovaista juoksua with (kera) airheel -tuen, venyttelyt ja kylmähoito. Mitään pidempää yli 10 km:n lenkkiä jalka ei kestä, tulematta kipeäksi. Siis enemmän kuin nyt. Lyhyempien lenkkien jälkeen kylmäpussi auttaa kipuun, mutta liikkeelle lähtiessä varsinkin aamulla akillesjänne on kipeä.
Olin viikonloppuna miettinyt pitäisikö mennä lääkäriin ja pyytää lähete magneettikuviin. Nyt maanantaina (9.3) vähän hermostuin tähän junnaamiseen ja olinkin jo varaamassa aikaa, kun huomasin etteivät vapaana olevat ajat sovi minulle, koska olen alkuviikon yövuoroissa. Ei muuta kuin lusikka kauniisti käteen ja tutustumaan netin ja uuden Juoksija-lehden välityksellä akillesjänteen kuntoutukseen. Löysin paljon minua auttavaa aineistoa.

1. Jos pystyy nousemaan varpaille, akillesjänne ei ole revennyt. Muistin, että niinhän se lääkäri Parkkari sanoi.

2. Kuntoutuksessa PITÄÄ tehdä paljon akillesjänteen ja pohkeiden venytyksiä.

3. Myös keskivartalon lihaksia vahvistavia ja lantion asentoa tukevia harjoitteita tulee tehdä.

4. Jääpalalla hoitaminen on tehokkaampaa kuin kylmäpussi.

5. Parantuminen voi viedä 5-8viikkoa! Jos ei parane, niin sitten lääkäriin.

Löysin myös Mobilat'n kustantaman akillesjänteenkuntoutusohjeen www.mobilat.fi/download/Akillesjanne_hoito-opas.pdf. Oppaassa on selkeät ohjeet liikkuvuuden, voiman ja tasapainon harjoittelemiseen sekä lantion tukilihasvenyttelyt.

Tiistaina herättyäni yövuoron jälkeen aloitin venyttelyt oppaan mukaan. Aikaa vievää hommaa. Toisen kuntopiirin jälkeen söin ja pidin tunnin tauon. Sitten juoksin 6,5km:ä ja päälle vielä akillekselleharjoittelua. Töissä alkuspurtin (lue: portaissa kulkemisen jälkeen) akillesta jyhmi hiukan, mutta yön edetessä jalka muuttui kivuttomaksi. Lisäksi positiivista oli, että nukkuessani aamulla minulla ei ollut mitään kipua jalassa tai pakarassa. Niin pakarakipu eli se spiri formis on valvottanut minua jo pitkään.

Keskiviikkona tein taas akillesharjoituksia ja juoksin vajaan 9 km:ä. Nyt akilles kipeytyi enemmän kuin tiistaina, mutta niin ohjeissa sanottiinkin.
Jatkan näillä ohjeilla ja katsotaan ja jännitetään mitä tapahtuu.

Minun onnekseni 10.3 alkoi uusi haaste eli vatsalihashaaste by tikis. Haaste kestää 7 viikkoa, mutta harjoitteita tulee tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Tämäkin tukee jalan paranemista, jos saan coren kuntoon. Linkki vatsalihashaasteen sivuille www.tikis.fi/vatsalihashaaste .

Lupasin viimeksi, että laitan kuvia tekemistäni jalkalihasvenytyksistä, jotka olen kokenut hyviksi.


Aloitusasento
Venytys

Asetu selinmakuulle siten, että takapuoli ja jalka ovat kiinni oven karmissa. Älä päästä selkää notkolle. Aseta kuminauha päkiän alle. Vedä kuminauhaa vatsaa kohti, kunnes tunnet venytyksen jalan takalihaksissa pohkeet ja takareisi. Minulla venytys tuntuu myös pakaralihaksessa. Pidä ristiselkä kiinni lattiassa. Voit tehdä joko lyhyitä tai pitkiä venytyksiä.



Askartelu:


Suunnitellessani korttia 90-vuotta täyttävälle miehelle, löysin aiemmin tehdyn kortin, mutta se oli tumma roosa pohjainen. Mielestäni ei sopinut miehelle. Mutta rakensin uuden kortin mallin mukaan ja lilalle pohjalle. Vieressä lopputulos. Kortti sai kiitosta kaikilta osallistujilta.












Koska elämässä on muitakin kuin syntymäpäiväjuhlia pääsin valmistamaan kortin kukkalaitteeseen ja suruadressin. Perheeni ja minä halusimme itse tehdyt kortit. Koska kyseessä ei ollut perheenjäsen vaan läheinen sukulainen, korttien tekeminen oli hieno kokemus. Niitä tehdessä muistelin edesmennyttä ja se oli mielestäni minun surutyötäni.


Kukkalaitekortti 
Suruadressi