maanantai 26. tammikuuta 2015

VUOSI ALKOI HYVIN...

...mutta taas tuli takaiskua. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut blogitapoihin kuuluu positiivisuus. Mutta miten kirjoitat urheiluun liittyvää blogia, jos et pääsee liikkumaan. No, aloitetaan siitä positiivisesta ajasta....

Urheilu:

Vuosi siis alkoi hyvän motivaation ja suunnitelmallisuuden merkeissä. Esim. 1.1-4.1 välillä juoksin 50km:ä ja tein kaksi kuntopiiritreeniä. Sen jälkeen tarkoitus oli juosta noin 60km viikkoja ja treenata kuntopiiri/kahvakuulatreenejä joka toinen päivä. Kun lisäksi Tikis aloitti uuden haasteen ja siinä oli aluksi heti pari hyvää kuntopiirimäistä treeniohjelmaa pääsin oikein hyvään vauhtiin. Torstaina 8.1 olin hieroja Karilla ja kerroin kantapää ongelmastani. Lisäksi olin saanut koko oikean jalkani sekä selän aika juntturaan. Kari teki tehtävänsä ja perjantaina kroppa tuntui jo hyvältä. Lähdin kokeilemaan pitkää n. 18-19km lenkkiä. Nastalenkkarit jalkaan ja kohti Sorilaa ja Eerolan suoraa eli ikivanhaa pitkän lenkin reittiä. Voi että kuinka juoksu maistoi. Suunnittelin jo mielessäni kiitos viestiä Karille, kun sai minut näin lentoon. Paluumatkalla se sitten iski - takaisku. Kotiin matkaa 5,5km ja akillleksen sivuun iski kipu. Yritin venytellä ja kävelin välillä, koska kävellä jalka antoi ilman kipua. Hetken jo mietin, että pitääkö soittaa mieheni I hakemaan. Hammasta purren kotiin. Tarkastuksessa akilleksen vieressä turvotusta. Jalkaan kylmähoitoa ensin jääpalalla ja sitten kylmäpakkauksella.

Neljä päivää lepoa, kylmää ja tulehduskipulääkettä. Töihin toiset kengät työpäiviä varten. Ei kuitenkaan anna juosta ilman kipua. Jälleen torstaina hierontaa ja sieltä suoraan urheilulääkäri Parkkarin vastaanotolle. Ei ollut Parkkari oikein lyönnissä. Tosin jalkakin oli aika rauhallinen, vain akilles heti kantapään kohdilta hieman turvoksissa. Voltarenia geelinä ja air heel tuki. Tämä viikko meni punttitreeneissä ja pari juoksuyritystä.

Viikolla 4 alkoi uusi yritys. Koska mieheni I on kärsinyt samantapaisesta vaivasta jo pari vuotta eikä akilles ole mennyt poikki päätin kokeilla juoksua silti. Hyvä keksintö oli se, että tein kuntopiirin ensin. Lihakset ja akilles lämpenivät ja vähän venyivät. Ensi lenkillä kävin myös välillä venyttämässä aikillesta ja pohkeita. Kaksi päivää juoksua, yksi pyöräilyä, kolme päivää juoksua. Ja sunnuntaina akilles aivan turvoksissa. Se on jännä, kun ei ole muuten kipeä paitsi juostessa ja nyt työpäivän jälkeen vähän jyhmii.

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Tämä nyt kuitenkin tästä sairaskertomuksesta. Laitan teille ensi kerralla muutaman vinkin noista Tikiksen kuntopiireistä. On ihan kivoja kaikille sopivia kuntopiirejä. Ne voi tehdä myös ihan kotona.

Aloitin jälleen kahvakuulatreenit. Pari vinkkiä seuraavana.

Voi olla, että olen jo aiemmin kehunut miten joku vahinko ostos voikin osoittautua tosi hyväksi. Mieheni I tilasi minulle salihanskat, mutta tulikin tällaiset varrelliset. Ei se mitään ovat tosi loistavat varsinkin kahvakuulan kanssa. Jaa, että miten niin. Tuo varsi suojaa riisinvarsi ranteitani, kun kahvakuula nojaa rannetta vasten esim. punnerruksissa.


Mieheni I osti Spotifystä minulle treenimusaa. Kyseessä sii AC/DC:n uusin Rock or Bust. Kyllä saa kuula kyytiä, kuten kyseisen bändin fanilla pitääkin. Varsinkin nro 6 Got Some Rock & Roll Thunder on vetävä.











 

 

 

Askartelu:

Ylimääräinen (mikä????) aika on mennyt jo maksettujen kuvakirjojen valmiiksi saattamiseen. Niin olen mainoksen uhri ja menin tilaamaan 70% alella kaksi 100 sivuista kuvakirjaa. Ennen joulua oli tarjous ja aikaa kirjojen kasaamiseen 3kk. Aika päättyy 17.2. Nyt on toinen valmis ja toista pitäisi kiireesti alkaa.

No, mutta vakiasiakkaista pitää pitää huolta ja valkoiset ylipolven säärystimet valmistuivat. Tänään juuri asiakas ilmoitti, että olivat tulleet ja oli ikionnellinen niistä. Hienoa.






 Olen ostanut joulun jälkeisistä alennusmyynneistä uusia askartelutarvikkeita. Yksi kortti on jo tuloillaan. Kaipaa vielä vähän viimeistelyä, mutta tässä maistiaista. Sopisi mielestäni vaikka ystävänpäiväkortiksi, syntymäpäiväkortiksi tai vain korkokengistä pitävälle!



 


Toivottavasti saan pian näytille uusia kortteja ja ihan valmiita.



 

perjantai 2. tammikuuta 2015

JOULUKUU 2014, YHTEENVETO 2014, SUUNNITELMA 2015...

...eli palaan jälleen kirjoittamaan piitkän tauon jälkeen. Syyskuun jälkeen on ollut edelleen hiljaista urheilurintamalla. Syksyllä keskityin enemmän uuteen työhön, askarteluun, facebook´n yms. Olen yrittänyt analysoida mistä saamattomuus johtuu ja löytänytkin muutamia syitä, mutta edetään otsikon mukaisessa järjestyksessä. Ja koska blogin kirjoittamiseen kuuluu, että pitäisi olla mielellään positiivista kettomista, niin voipi olla, että jätän tuon analysoinnin ihan omaan pieneen päähäni.

Urheilu:

Joulukuu 2014: Pikkasen sain ryhdistäydyttyä joulukuussa, kun suunnittelin osallistumista 31.12 Kauhajoen maratoniin. Myös Tikiksen punnerrushaaste marraskuussa kannusti treenaamaan. Maratoniin en osallistunut osin huonon treenin/kunnon ja auton hajoamisen vuoksi.

Uudet sukat
Tapaninpäivä lenkillä





















Joulupukki toi toivomani komperessiosukat, Zeropoint´n Hybridit. Ensikokeilu Tapaninpäivänä mieheni I:n kanssa lenkillä.


Halimasjärven ranta

Yhteenveto 2014: 



Juoksua                                2947,14km
Pyöräilyä                              322,57km
Voimailua                            12h10min.
Zumba                                 2h
Vatsa-peppu                        2h
Muut                                   4h



Hiukan olin pettynyt eilen 31.12, kun laskin tulosta, mutta...mutta. Itseäni saan syyttää vaatimattomasta tuloksesta. No, juoksukilometrit vielä menettelee, koska ovat kuitenkin toiseksi parhaat "urallani" ja ottaen huomioon pienet vaivat, kuten kaatuminen Västeråsissa. Tammikuun 395km ja elokuun 376km kertovat tavoitteen tärkeydestä motivaatiolle. Pyöräilyä on ollut joskus jopa 600-700km johtuen työmatkoista. Edelleen vaivaa tuo kapea-alaisuus. Pitäisi ehtiä ja viitsiä muutakin. 

Viime vuoden osalta olen tyytyväinen muutamaan huvin vuoksi ja urheilun kannalta juostuun puolikkaaseen ja maraan. Polkujuoksu innosti minuakin koluamaan lähi- ja vähän kauemmatkin suot.

Endurance 24h: Hieno kisa, upea tunnelma ja mukavat kanssakisaajat, mutta minulle kova rata ja kuiva ilma. Tulipahan eka 24h tulos ja uskallusta muihin pitkiin kisoihin.

Kokkola Ultra Run: Kisat senkun paranivat tunnelmaltaan yms. Tulos jäi odotettua huonommaksi osin kuuman kelin vuoksi, silti kiva reissu.

Kesäyön Unelma: Raskas, erilainen, kannustava kokemus, jonka haluaisin uusia vahvemmilla reisillä v. 2015. 

Black River Run: Mahtava kokemus, hyvä juoksu, paha kaatuminen, mutta hienosti maaliin ja tyytyväinen tulokseen.

Suunnitelma 2015:

Päätavoitteet ovat Kokkola Ultra Run 24h toukokuussa ja Black River Run syyskuussa. Molemmissa tietysti tulosten parantaminen. Jos saan vielä mieheni I:n houkuteltua matkaan Västeråsiin, niin se olisi kiva syysmatka. Tosin hänen ja minun työt voivat olla esteenä.

Kesäyön Unelmaan haluasin osallistua uudelleen paremmin treenanneena. Tosin se suunnistaminen on edelleen kysymysmerkki. Luin juuri Petrin blogista (http://pjhpjh.blogspot.fi/2015/01/to-11-startti-uuteen-vuoteen.html ), että hänkin olisi lähdössä ja ehkä siskonsa kanssa. Pääsisiköhän taas peesiin. Tai jonkun muun? Tai opettelisiko suunnistamaan yms. tarvittavaa. Ja ne reisilihakset pitää treenata.

Ja sitten noi hullut kanssajuoksijat ovat saaneet mutkin laskemaan maratonejani ja nyt haluaisin 100+ kerhoon. En ole vielä laskenut paljonko puuttuu, mutta luultavasti n. 50kpl. Työn vuoksi (töissä viikonloppuisin) on vaikea päästä osallistumaan ja kustannukset nousevat, kun matkat pitkiä. Huomasin kuitenkin, että ainakin vuonna 2014 Tampereen maratoonarit järjestivät kerran kuukaudessa maratonin Nokian Edenissä. Sinne on ainakin mahdollisuus. Vielä sellainen ongelma, että mieheni I:n kanssa harvoin yhteinen viikonloppuvapaa ja sitten minä juoksemassa??? Tämä mietintämyssyyn. 

Salainen haaveeni olisi juosta taas pitkästä aikaa jossain ulkomailla. Vaikka vaan lyhytkin ja mielellään välillä lyhytkin lenkki. Tämä myös mietinnässä ja suunnitteilla. 

Huomenna 2.1.2015 alkaa taas Tikiksen uusi haastekisa. Sitä odotan ja siitä alkaa taas KOVA treeni. Tänään aloitin reippaasti lähtemällä "pitkälle" lenkille. Se meni luisteluksi. Lopun suoritin sitten juoksumatolla.

Askartelu:

Marras- joulukuussa kävin kaksissa joulumyyjäisissä. Voi, kun saisi ensi vuonna järjestettyä enemmän näitä. Riskinottoni joulukoristeiden kanssa kannatti ja niitä menikin kivasti kaupaksi.

Myyntipöytäni Vaihmalan hovin joulumyyjäisissä
  
Muutamia joulukorttitilauksia sain. Toivottavasti poikivat lisääkin. Pitäisi ehtiä päivittämään myös www.jaavinkortit.fi sivuja. Kotisivut vaan ovat niin hankalat, ettei valmista meinaa tulla. Myös uusia ideoita pitäisi valmistella.

Vakiasiakkaani tilasi jälleen ylipolven säärystimet. Nyt sovittiin, että teen somisteiksi tupsut. Niistä tulikin oikein kivat ja asiakas oli tyytyväinen.

Somisteeksi tupsut

Ylipolven säärystimet
 










Nyt työn alla ovat valkoiset ylipolven säärystimet.



Tänä vuonna yritän treenata enemmän, askarrella mielen pitämiseksi pirteänä ja kirjoittaa blogiani ahkerammin. Kuinkahan tuo onnistuu, autshh. Pysyhän sivuilla!