Sappee Trail Run valmistautuminen:
Valmistautuminen, jota ei oikein ollutkaan. Koko viikon jahkailin lähtöä, mutta koko ajan kuitenkin mietin varusteita yms. Tankannut en, koska niitä ylimääräisiä kiloja on edelleen ainakin kolme. Mieheni I:n kanssa juteltiin viikonlopun aikataulusta. Ilmeisesti hän ei pannut lähtöäni hanttiin, kun kyseli vain kävisikö ribsit ruuaksi sunnuntaina juoksun jälkeen. Perjantaina tarkastin, että Camel Back oli kunnossa (ja puhdas). Lisäksi tarkastin, että minulla olisi järjestäjien toivomat tarpeelliset tavarat valmiina. Perjantaina syötiin aika tuhdisti omatekoisia hampurilaisia. Lauantaina olin siis jo varma lähdöstäni juoksemaan. Illalla täytin terveystietolomakkeen. Kaikki tavarat olivat leväällään eteisen lattialla.
Sunnuntai-aamuna 2.8 herätys klo 06.30. Keitin reilun annoksen kaurapuuroa ja tein eväät. Puin alaosaan juoksuvaatteet jo kotona. Teippasin oikean jalan akilleksen kinesioteipillä ja kompressiosukat päälle. Laitoin caprimalliset juoksuhousut, jos olisi korkeata pensaikkoa niin ei oksat raavi. Nilkkoihin vielä säärystimet estämään roskia ja lämmittämään akilleksia. Yläosaan juoksurintaliivit valmiiksi, mutta lämpimämpi paita ja seuran juoksuasu viimeisteli lookin. Ja aikaisesta heräämisestä huolimatta tuli vähän kiire.
 |
| Sappeen matkailukeskus |
Tampereelta ajelin n. 40 min. Sappeen Matkailukeskukselle. Parkkialue oli melko tyhjä vielä saapuessani paikalle, mutta n. 30min. myöhemmin se olikin jo melkein täynnä. Ilmoittauduin vasta siis paikan päällä. Silloin sattuikin kivasti. Koska minulla oli terveystietolomake täytettynä, ohitin jonon ja järjestäjien nainen antoi minulle kassin ja mies rahasti. Liityin samalla Sappee Trail Runin sisäpiiriin ja sain 15% alennusta osallistumismaksusta. Vasta autolla huomasin, että olin saanut vihreä pohjaisen numerolapun. Niitä oli siis oranssi, vihreä ja keltainen. Kyseltyäni selvisi, että olin saanut juuri oikean 34km:n osallistumisnumeron. En muista maininneeni mitään matkaa, kun ilmoittauduin eikä minulta sitä mielestäni kysytty. Onneksi meni ihan niin kuin olin suunnitellut.
 |
| Ihan oikea numerolappu |
Wc:tä etsiessäni jouduin kyselemään eräältä naisjuoksijalta tietä. Meillä juttu luisti heti kivasti ja näin tutustuin Kaisaan. Kisan alkua yhdessä odottaessa aika kulki nopeasti. Ehdimme siinä jo yhteystietojakin vaihtamaan. Kätevä tuo face, kun ei tarvita kuin nimi niin johan uusi kaveri on hakusessa.
 |
| Lähdössä reippaana |
Kilpailun kulku:
Lähdimme Kaisan kanssa yhtä matkaa liikkeelle. Olimme miettineet kuinka hyvin reitti olisi merkattu ja sanomattomasti päätimme juosta ainakin aluksi yhdessä. Tosin meidän kanssa lähti noin 100 muutakin juoksijaa. Alkuun ensimmäiset 200-300m olivat kapeata heinikkoa ja vähän kävelimmekin. Hetken kuluttua juoksimme sellaisessa 20 juoksijan joukossa. Välillä ohittelimme toisiamme vuoron perään, mutta meitä oli noin 12 naista letkassa. Olikin kiva juosta välillä porukassa - ja naisporukassa. Kyllä siinä aika kalkatus metsässä kävi, kun välillä jäin oikein kuuntelemaan ääniämme. Jaksoimme hyvin vielä puhua, koska maasto oli aika vaativaa niin jouduimme myös paljon kävelemään. Aluksi oli pari sellaista ihan savista liukasta alamäkeä, jossa sai olla kieli keskellä suuta. Maastojuoksukengät olisivat olleet poikaa, mutta en uskaltanut tuon akilleksen takia lähteä kuin iänikuisilla Brooks Ghosteilla liikkeelle. Arvasin, etteivät pitäisi märässä metsässä, juurakoissa ja kivikoissa. En tosin usko, että maastokengät auttoivat paljoakaan. Kyllä siellä niilläkin näytettiin liukastelevan. Minulle tuli yllätyksenä tosiaan reitin teknisyys. Minulle juostavaa maastoa oli aika vähän. Tässä noin tusinan naisen porukassa juoksimme yhdessä kohtaa ohi merkkien, kunnes etummaiset tulivat meitä vastaan ja palasimme hiukan takaisin. Olimme jatkaneet tietä myöden, kun pitikin mennä heti taas metsään. Yksi paha ojan/puron ylitys oli, jossa autoimme toinen toisiamme. Minun jalat kun eivät ainakaan venyneet ihan reunalta reunalle, niin Kaisa vähän auttoi kädestä vetämällä. Ja minä autoin taas seuraavaa. Mietin jo paluumatkaa, että miten yksin selviän tuosta ojasta. Kuulette sen kyllä.
Ensimmäinen juottopiste eli vesikanisteri kannonnokassa oli n. 8km kohdilla (Garmin näytti 7.8km). Siihen muodostui jono, kun hanasta tuli niin hitaasti. Minäkin otin kupillisen. Huomasin, että kuppiviritelmäni oli hiukan hankala ja hidas ottaa irti kiinnityksistään. Tässä kohtaa porukka hieman hajosi. Juoksin pikkuhiljaa Kaisan ja pari muuta naista kiinni. Näin pistelimme nelistään menemään, kunnes taas kaksi-kolme naista sai meidät kiinni. Tässä vaiheessa vauhti oli minulle aika hidasta, mutta koska juoksisin 8km enemmän kuin muut ryhmässä päätin, etten lähde repimään kovempaa, minkä myöhemmin huomasin viisaaksi ratkaisuksi. Tästä ryhmästä yksi nainen kaatui pahannäköisesti kivikossa. Jalka lipesi kivien väliin ja luulinkin, että kävi pahasti, mutta sieltä sitä noustiin taas meidän muiden avustamana.
Toisella juottopaikalla olikin jo vettä, urheilujuomaa, suklaata ja perunalastuja. Tässä porukkamme hajosi. Lähdin tankkauksen jälkeen Kaisan perään, mutta hän olikin jo ottanut aika lailla keulaa. Hetken oli sellaista juostavaa neulasten pehmittämää polkua, jota oli kiva juosta. Yhden mutkan takana oli mies kameran kanssa ja vauhdikkaasti ohi. Ja muks! Onneksi polussa oli mutka, jonka takana vasta kaaduin. Aivan nokalleni. Sain käsillä vastaan ja hops ylös. Miten sitä pärjää kivikossa ja juurakossa ja sitten helpossa maastossa kaatuu. Ja 300m pääs- muks! Ja kyljelleen mustikkavarvikkoon. "Ei taas p--kele", sanoin ääneen yksikseni, onneksi. No, siinä ne kaatumiset sitten olikin, vaikka likipititilanteita tuli ainakin puolen tusinaa. Yhden kerran kompastuin ja lähdin taas kaatumaan mustikkavarvikkoon. Siinä sai varvut kyytiä, kun nenä maata viistäen pysyttelin kuin pysyttelinkin pystyssä juosten polun vieressä keskellä varvukkoa.
Tiemme 26km:n juoksijoiden kanssa erosi 15km:n kohdilla. Ehdin juuri saada Kaisan kiinni ennen kuin hän kääntyi omalle paluureitilleen länteen. Toivotin hänelle hyvää kotimatkaa ja lupasimme pitää yhteyttä. Minä jatkoin pohjoiseen. Vähän aikaa vauhti pysyikin aika hyvänä, mutta kolmannella juomapisteellä (taas vesikanisteri kannonnokassa) 17.8km:n kohdilla huomasin aikaa kuluneen jo 3 tuntia! Siitä viestiä miehelleni I:lle, että aikataulu vähän muuttuu eli aikaa kuluu suunniteltua enemmän. Tällä 8km:n pätkällä sai juosta aika yksin. Kolmannella juomapisteellä näin yhden miesjuoksijan, joka päivitteli reitin vaikeutta. Muutamia kilometrejä myöhemmin yksi miesjuoksija ohitti minut ja sanoi, että onpa kiva nähdä ihmisiä täällä. Ihan turvallista oli yksinkin juosta, mitä nyt pari kertaa harhaan juoksin. 21km:n jälkeen mulla alkoi jo olla energiat loppu eli nälkä.
 |
| Reittikartta |
Neljännellä juottopisteellä oli taas miehitys ja urheilujuomaa yms. Otin siinä suolatabletin ja hedelmäsokeria ja säästin viimeisen geelini viimeiselle juottopaikalle. Tässä juomapisteessä jäinkin vähän suustani kiinni ystävällsen järjestäjämiehen ja hänen pienen poikansa kanssa. Poika oli ihana, kun hän kysyi minulta: "Ottaako koville?". "Vähän", vastasin. Tarkkanäköinen poika. Sain hyvät ohjeet loppumatkalle, jota enää jäljellä n. 10km:ä.
Yksin juostessani juoksin siis kolme kertaa harhaan. Tosin ihan pieniä matkoja ja omaa syytä. Kyllä reitti oli merkitty hyvin ja aina, kun alkoi ihmettelemään oliko reitillä, seuraava merkki ilmestyi esiin. Eksymisiin oli yleensä syynä se, ettei katsonut riittävästi ympärilleen, koska reitti ei todellakaan edennyt suoraan.
Viimeinen 10km:ä oli tosi vaikeaa. Minulle juostavaa maastoa oli vain vähän. Kun maasto muuttui juostavaksi, oli se joko ylämäkeä tai alamäkeä. Metsässä oli tosi märkää. Yllätyin, kun tultiin sellaiselle jäkäläkankaalle. Ajattelin, että tässä on hyvä juosta, mutta yllätys, yllätys. Jäkälä irtosi märkyyttään kalliosta ja oli sekin liukasta.
Viides juomapiste oli sama kuin menomatkan ensimmäinen eli maaliin matkaa n. 8km. Juuri ennen juomapistettä miesten 55km:n kärki eli kaksi miestä ohittivat minut lyhyellä soratieosuudella. Sarjan ensimmäiseksi juossut Tero Halme oli hyväkuntoinen ja iloisesti kannusti minuakin että jäjellä olisi vain loppusuora (8km??!!). Tankkasin viimeisen geelini ja vettä suoraan 100 litran saavista. Ja sille loppusuoralle.
Olin jo saanut kengät ja jalat kuivan tuntuisiksi, kun paluumatkalla edessä oli samat kosteikot, kun lähtiessäkin. Ja se oja/puro, jota olin miettinyt. Se oli pehminnyt reunoiltaan ja tietysti levinnyt. Tässä kohtaa jouduin jonkin aikaa miettimään miten ylityksen teen. Hivuttauduin ihan vesirajaan, jolloin vasen jalkani alkoi uppoamaan mutaan, sitten iiiisooo loikka oikealle jalalle, joka ei yltänyt likikään kovalle maalle ja nilkkaa myöten mutaan. Onneksi sain ihan pienen pienestä männyntaimesta kiinni, etten vielä kaatunut takapuolelleni rutakkoon. Kengät hölskyen, mutta pieni hymy huulilla jatkoin matkaa. Selvisinpäs.
 |
| Tuolta noustiin |
 |
| Tuonne jatketaan |
Matkalla tapasin muutamia marjastajia ja heitä tervehtiessäni sain aina kannustukset. Pari kilometriä ennen maalia kuulin takaani ääniä ja kolmen nuoren naisen hyvävoimainen ryhmä porhalsi ohitseni. Vielä miesten 55km:n kolmonenkin kipitteli ylämäessä ohi. Lopuksi oli vielä kaksi niin jyrkkää ylämäkeä, että hekin joutuivat kävelemään. Maaliin pääsin väsyneenä, nälkäisenä ja janoisena, mutta 34km:n polkujuoksun suorittaneena.
Maalialueella oli rauhallista, koska olimme viimeiset 34km:n juoksijat ja matkalla oli enää 55km:n juoksijoita. Juttelimme hetken M55km:n kolmosen Lari Koivun kanssa. Hän kertoi, että 55km:n reitillä oli nousua juuri se järjestäjien ilmoittama 1000m. Meillä 34km:n juoksijoilla sitä oli reilu 700m!
Plussat:
-hieno maisemainen reitti, joskaan maisemia ei juurikaan uskaltanut katsella, kun piti katsella eteensä ja jalkoihinsa
- tekninen reitti, joka varmasti polkujuoksua harrastavien mieleen sopivan vaativa
-järjestelyt toimivat, joskin wc:t aika kaukana lähdöstä ja maalista sekä vain kaksi naisten wc:tä
-akilles kesti hienosti
- sain taas uusia juoksijaystäviä
- ensimmäisessä Sappee Trail Runissa mukana
 |
| Osallistujat saivat kassin |
Miinukset:
-jos lähtee polkujuoksuun pitää sitä myös harjoitella. Minun pitäisi se viime vuoden Kesäyön Unelman jälkeen muistaa
- riittävästi tai liikaa evästä mukaan
- turhaa tavaraa liikaa, tosin osa järjestäjien vaatimaa
 |
| Osallistumismitalli |
Lähdin heti kisan jälkeen ajelemaan kotiin. Siellä odotti lämmin sauna, ribbsit ja olut. Saunassa mieheni I lohkaisi: "Olet taas palautunut nopeasti". Selitin juoksun kulkua niin vilkkaasti. Autshh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti