KAMALANIHANAA...

...oli taas juosta ultraa ja vieläpä Kokkolassa. Kokkola Ultra Run on kompakti kisa, koska kaikki toiminnot ovat sen 864,1 metriä pitkän lenkin lähellä. Rata on siis vain reilun 400m pitkä ja se kiertää Suntin kahden sillan avulla. Huoltosuoralla on tilaa järjestäjien huollolle ja juoksijoiden omille huoltopöydille tuoleineen, jotka järjestäjät ovat sinne tuoneet. Lyhyt matka wc- ja pesuhuonetiloihin kisankin aikana. Lisäksi on järjestetty lepo/nukkumatila urheilutalon sisäliikuntahalliin.

Pitkästä aikaa oli kiva tavata ja juosta ultrajuoksijatuttujen kanssa sekä tutustua uusiin juoksijoihin. Koska valmistautumiseni kisaan ei ollut ihan optimi, niin ainakin tämä tavoitteeni täyttyi yli odotusten eli tapasin vanhoja tuttuja ja pääsin taas ultrajuoksun "makuun". "Maku" käväisi välillä hieman happaman puolella, mutta näin jälkeen päin maku on muuttunut, jos ei aivan makeaksi niin ainakin hapanimeläksi. Seuraavassa pieni matkakertomus Kokkola Ultra Runistani ja sen 24 tunnista.

Mua juna kuljettaa...

Tampereelta Kokkolaan on helppo matkustaa junalla. Mieheni I kyyditsi minut rautatieasemalle ja junamatka kesti vain 2h23min. Junassa voi mukavasti levätä, kirjoittaa blogia ja lukea aamun lehden. Kokkolassa rautatieasemalta on vain 1,2km:n kävelymatka urheilutalolle. Sain kävelyseuraa kahdesta juoksijasta ja parille juoksijalle huoltajaksi matkustaneesta seurakaveri Timosta.

Kävin varaamassa pätkän huoltopöytää. Sitten noutamaan juoksunumeroa. Marko antoi kirjekuoren, jossa oli numerolappu ja chippinauha sekä pinosta teknisen t-paidan. Samalla reissulla urheilutalolla hoitui juoksuvaatteiden vaihto. Sitten järjestämään huoltopöytää. Huoltosuoralla olikin jo monta tuttua juoksijaa ja huoltajaa, joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia. 
Klo 11.30 oli perinteisesti juoksun infotilaisuus, jossa Marko antoi vielä ohjeita ja tärkeitä kellon aikoja. Marko nauratti meitä antamalla ohjeita kuinka toimia, jos yläpäästä alkaa tyhjennys. Huomaavaisesti juoksijan tulisi yrittää kohti roskista tai Suntia, jolloin siivoaminen ei jäisi järjestäjille. Kisan aikana nähtiin, että neuvot olivat menneet perille.


Lähtö tapahtui klo 12.00 kauniissa säässä. Ilma oli pilvinen, mutta lämmin (+17-19). Juoksu alkoi aivan hyvin ja yritimme vähän jopa jarrutella menoa. Juoksin jonkin aikaa Jaana T:n ja Mari T:n kanssa jutellen.  Marin kanssa juoksimme useamman kierroksen. Mari kertoi, että hänelle pitkässä kisassa juuri nämä ensimmäiset tunnit ovat "pitkää piimää" ja vain odottelua, koska tunnit kertyvät. Tähän tuo jutustelu ja kuulumisten vaihto on hyvää ajankulua. Mietimme siinä myös suunnitelmaa juoksun tahdittamiseksi. Minulla ei tällä kertaa ollut muuta suunnitelmaa, kuin pysyä mahdollisimman paljon liikkeellä. Jonkin ajan kuluttua huoltotauot erottivat meidät Marin kanssa toistemme rytmistä.

Toispuol Suntia

Arvasin, että matka alkaisi painaa jo aika varhaisessa vaiheessa johtuen 4vk:n takaisesta maratonista Lontoossa ja vähiin jääneisiin lenkkeihin sen jälkeen. Ensimmäiset väsymisen oireet tulivat jo 5-6h välillä. Joskin 6h juoksijoiden maaliin jännääminen auttoi unohtamaan välillä tuon puutumisen. Naisten 6h kisassa tehtiin hieno kova uusi ennätys 75,4197km Sanna Kullbergin toimesta.

6h juoksu on päättynyt

 
Radalle tulivat vielä muutamat maratoonarit klo 18.30 pitämään vauhtia. Vähän sen jälkeen päätin uhkarohkeasti syödä nuudeleita, joita järjestäjät tarjosivat. Söin kävellessä n. 1/2 mukillista ja kävelin vielä muutaman sata metriä, jottei vatsa tykkäisi huonoa. Eipä se vatsa tuosta ainakaan heti itseensä ottanut.

Yläfemmoja lapsille

Kuvasta saa hieman väärän käsityksen, koska ei se juoksu noin kivaa ollut koko ajan. Reitin varrella kävi jälleen kannustajia läpi kisan. Muutamia lapsia oli tarjoamassa käsiään läpyteltäviksi. Pari kierrosta missasin, mutta sitten parilla kierroksella heitä läpäytin.

















Keskimmäiset 12h olivat vaikeita. Kunto ei antanut juosta ja jalat ei antaneet kävellä. Siis kunto ei riittänyt juoksemiseen, mutta jalat ei kestäneet kävelemistä. Olin vaihtanut illan viiletessä ohuen pitkähihaisen juoksupaidan kostean lyhyt hihaisen tilalle. Väsymyksen iskiessä mietin missä kohtaa menisin vaihtamaan pidemmät juoksuhousut ja lämpimämmän paidan päälle. Yritin sinnitellä klo 21 asti, mutta jouduin tauolle jo ennen sitä. Kävin rauhassa pesemässä kasvot, vaihdoin caprit ja pitkähihaisen NB:n paidan sekä kengät. Tullessani taas ulos huomasin, että oli alkanut uudelleen sataa. Harmittelin, koska olin juuri vaihtanut kuivat juoksukengät ja ne nyt kastuisivat. Matkan teko jatkui. Osa juoksijoista harmitteli vesisadetta ja osa taas tykkäsi. Hetken satoi niin, että kastuin aivan märäksi. Tukka valui ikävästi ja paitani oli päästänyt veden läpi. Jouduin miettimään mitä laittaisin aamun kylmiksi tunneiksi päälleni, koska en ollutkaan varautunut vesisateeseen. Yksi juoksijamies lupasi omista varusteistaan minulle takkia ja paitaa, kun puutteitani ääneen harmittelin. Kiva ja ystävällinen ajatus, vaikka mies oli kokoa L. Siinä juoksiessa sade lakkasi ja vaatteet alkoivat vähän kuivamaan. Saimme 12h tunnin juoksijat hienosti määräaikaan. Noora Honkala teki naisissa uuden 12h ennätyksen 131,2021km! Pääsin sitäkin todistamaan paraatipaikalta ja Nooraa tuoreeltaan onnittelemaan. Oli siinä väsynyt, mutta onnellinen juoksija.

Huoltoteltta ja tulostaulu klo 00:06

 

Totiset vaikeuteni alkoivat heti puolen yön aikaan. Kun en jaksanut juosta, yritin kävellä, että matka etenisi ja kilometrit lisääntyisivät. Olin puoleen yöhön mennessä saanut kasaan n. 94km, joka ei ollut ollenkaan huono tulos, mutta olotila ei luvannut hyvää. Yllätyksekseni aloin olla tosi väsynyt sanoisin, että olin kuolemanväsynyt. Kun jouduin kävelemään, alkoi minua huimata ja silmät lupsuivat ihan melkein kiinni! Minulla, joka olen hyvä valvomaan. Apua! Pelkäsin, että nukahdan pystyyn eli kaadun kävellessäni. Siitä sitten taas tauolle urheilutalon pukuhuoneeseen. Siellä tapasin yhden keskeyttäneen, mutta päätin itse vielä jatkaa, jos mahdollista. Olin hetken selälläni kovalla penkillä ja ravistelin jalkoja. Tämä vei ainakin 10min. Takaisin radalle ja kylläpä ulkoilma tuntui viileältä pukuhuoneen lämpimän jälkeen. Päätin kuitenkin vielä säästää lämpimämpiä vaatteita myöhemmäksi.

Jouduin toistamaan tuon lepäilyn vielä kaksi kertaa. Toisella kerralla olin jo pitempään makuulla, koska väsymys painoi raskaana. Sitten vaihdoin paidan, takin ja laitoin lippalakin päähän. Tyhjensin kengistä hiekkaa ja puhdistin sukat. Jälleen pukuhuoneessa oli yksi keskeyttänyt. Minullakin oli jo toisen kerran hanskat valmiina tiskiin lyötäväksi, mutta otin itseäni niskasta kiinni. Todistelin itselleni kuinka pitkäksi aika tulisi junan lähtöä klo 15 asti odotellessa. Kello oli vähää vaille 03, kun palasin taas radalle. Radalla kävivät muutkin taistelua. Osa oli jo joutunut antamaan periksi vatsavaivojen lähinnä imeytymisongelmien vuoksi tai voimien uupuessa. Me jäljellä olevat taivalsimme toisiamme kannustaen eteenpäin.

Suntia valaisivat kymmenet tervapadat

 
Kokkolan korkeudella ei ole kuin hetki pimeää puolen yön aikaan. Järjestäjät asettelivat tervapatoja koko reitin varrelle ja tunnelma oli kaunis. Auringon noustessa pilvien takana Suntin ympärille nousi voimakas sumu. Radan toisesta päästä ei nähnyt toiseen päähän. Sumu aiheutti myös voimakkaan kosteuden tunteen, joka taas tuntui kostenviileänä meille vähillä energioilla liikkuville. Minä tarkenin muuten hyvin, mutta nenä oli ihan kylmä ja sain niistää koko ajan.

Kävin vielä kerran ennen klo 7 pidemmällä tauolla ja sitten olo alkoikin piristyä. Aamupuuro mustikkakeitolla upposi hyvin. Kanssajuoksijatkin huomasivat piristymiseni ja pystyin jo nauramaan, että ilmeisesti jalat on jo niin turrat, etten tunne mitään. Kun yöllä olin laskeskellut, etten pääsisi edes 130km:ä, niin nyt aloin laskemaan, että 150km:ä olisi mahdollinen. Tosin ultrajuoksussa tämä piristyminen on aina hetkellistä ja voi kostautua hetken päästä, mutta tavoite auttaa pysymään liikkeellä. Lupasin itselleni, että kun saan 150km:ä täyteen vain kävelen lopun aikaa. Radan varrelle oli kertynyt taas paljon kannustajia ja monet heistä olivat käyneet jo edellisenä päivänä paikalla. Tämä kannustaminen auttoikin kovasti ainakin minua ja ohimennessäni vaihdoin muutamia sanoja kannustajien kanssa. Yksi mies oli ollut aamuyöllä vielä noin klo 03.30 aika tuiterissa radan varrella ja nyt taas klo 09.30 hän oli kannustamassa tuttuja ja meitä vieraitakin. Minä sain myös kovat kannustukset eräältä iäkkäämmältä rouvalta, joka valkoisenharmaine hiuksineen muistutti kovasti omaa äiti A:tani.

Aamuista menoa

Sain oman uudelleen lasketun tavoitteeni 150km täyteen n. 1,5h ennen loppua. Kun olin jotenkin piristynyt ja kannustus oli voimakasta, päätin jatkaa loppuun asti. Kuten tavallista viimeinen tunti mennään sitten niin paljon kuin päästään. Viisitoista minuuttia ennen lopetusta aloitetaan numeroitujen kapuloiden jako. Nämä kapulat jätetään loppusummerin jälkeen maahan merkiksi lopetuspaikasta. Muutamat viime kierrokset juostiin sitten niin paljon kuin kyettiin katselijoiden, huoltajien ja järjestäjien kannustaessa taputtaen meille kaikille. Minä ainakin hymyilin kuin Hangon keksi juostessani tuon taputtavan kunniakujan läpi kaksi kertaa. Yritin siinä kiitoksiakin kuiskia hymyillessäni.

10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1, TÖÖÖT.. ja se oli ohi. Pudotin kapulani maahan ja irroitin chippinauhan nilkastani. Jatkoin kävellen kohti huoltoa. Matkalla juoksukaveri käski istumaan penkille, mutta hetken istuttuani jatkoin matkaa. Kohta he sieltä Jaana T.:n kanssa jo tulivatkin ja kävelimme yhdessä huoltoon.

Loppujen lopuksi pääsin etenemään 157,772km. Olin naisissa 7. ja kokonaiskisassa 23. Kaikkiaan meitä oli 37 juoksijaa + 3 viestijoukkuetta.

Täytyy olla ihan tyytyväinen tulokseen lähtökohdat huomioon ottaen. Kyllä tällaiseen kisaan pitää lähteä terveenä, levänneenä ja suunnitelmallisena. Onnekseni jalat kuitenkin kestivät ilman suurempia vaurioita. Pari rakkoa, yksi kynsi (joka oli jo valmiiksi musta) lähdössä ja vasemman jalan kanta edelleen vihoittelee. Ehkä lyhykäisestä juoksumatkasta johtuen on palautuminen sujunut hyvin. Viikon otin rauhallisesti lomaillen ja vasta sunnuntaina (29.5) kävin kokeilemassa hidasta lenkkiä. Nyt vain pitäisi saada tuo vasen jalka kuntoon ja uutta matoa koukkuun.

 P.S. Jotkut juosijat vitsailivat matkan aikana, että onneksi tämä on viimeinen 24h kisa.? No, Suomessa ei juosta enää yhtään 24h kisaa tänä vuonna.