Urheilu:
Viime viikko käynnistyi kahden treenin päivillä ma-ti, 31km. Tiistain toinen treeni jo vähän tuntui "vaikealta". Keskiviikkona tein kuntosalitreenin, Juoksijan lihaskunto, soutulämmitelyllä, 45min. Torstaina Juoksijan keskivartalotreeni, 45min., jälleen soutulämmittelyllä. Torstaina pääsin töistä klo 18.00 (10h:n työvuoron jälkeen) ja poikkesin Ideaparkiin asioille. Kotiin palattuani olin niin väsy, etten jaksanut enää juosta suunnittelemaani iltalenkkiä. Onneksi harmitus loppui perjantaina, kun jaksoin sitten hyvin juosta suunnittelemani 10km:n sijasta 15km:ä. Olikin tuo lepo noiden kuntosalitreenien jälkeen ihan paikallaan. Tein lenkkini hyvin levänneenä ja mieheni I:n ollessa punttitreeneissä. Lauantaina lähdin kokeilemaan ulkoilureittiä Niihaman majalle päin. Vähän meni liukasteluksi, koska paikoitellen latupohja oli jäinen. Piti ihan mennä metsän puolelle pitoa hakemaan. Mutta ilma oli hyvä ja aurinkokin pehmitti ja kuivasi juoksureittiä. Tosin paluumatkalla tein sitten puolispagaatin yhdessä alamäessä, kun en huomannut jäistä kohtaa ajoissa.Välillä oli näin jäistä... |
... ja toiseen suuntaan oli ihan sulaa |
Sunnuntaina lähdin uhkarohkeasti pitkälle lenkilleni samaan suuntaan, koska olin menossa äitini A:n luokse samalla kertaa. Reitti Niihaman majalta Kauppiin olikin sulempi. Matka oli oikein mukava johtuen varmaan rauhallisesta vauhdista ja juomatauoista. Reppukaan selässä ei vaivannut. Äitini A:n luona odotti suihku ja lounas. Mieheni I haki minut työpäivänsä jälkeen, joten pääsin kyydillä kotiin.
Viikossa kertyi 75km ja 2 x 45min. kuntosalilla ( +2km soutua!).
Lauantaina "lunastin" jouluna saadun lahjakortin ja käytiin mieheni I:n kanssa ostamassa minulle NB 890 V4 juoksukengät. Olivat Sportiassa tarjouksessa 99,95euroa.
Eikö ole nätit ja ihana väri |
Askartelu:
Viime viikolla sain aikaiseksi vain uusia askartelutarvikkeita. Ja juoksulenkeillä mietittyä uusia ideoita. Onneksi nyt maanantaina oli vapaapäivä ja ehdin tehdä kortteja. Äidille lähti nimipäiväkortti, jonka mukaan tein sitten muutaman samanlaisen kortin varastoon.Hyvää nimipäivää äiti! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti