Kyseessähän on siis maastossa juostava 80-90km:n mittainen ultrajuoksu. Reittiä ei ole merkitty maastoon, vaan reitillä on pysyttävä kartan, suullisten ohjeiden ja mahdollisen gsp-laitteen avulla. Olin katsellut jo keväällä tätä mielenkiintoista tapahtumaa, mutta suunnistus arvelutti minua. Minähän en ole mikään gsp-laitteiden suurkuluttaja, vaikka sellaisia omistankin. Luin kuitenkin tapahtuman sivuilta, että "ohjaajia" voi olla useampiakin matkalla. No, juoksuseurani puheenjohtaja Petri osallistui viime vuonna tapahtumaan ja häneltä kyselin neuvoja. Kuten jaksaisinko, eksyisinkö, häpeäisinkö..??? Petri oli hyvin kannustava ja kehoitti mukaan. Kertoi, että viime vuonna porukka pysyi hyvin kasassa ja jos tarve vaatisi, jota hän ei kyllä uskonut, hän itse voisi olla juoksukaverinani loppuun asti. Kyydinkin vielä lupasi mennen tullen. Hienoa! Ei muutakuin ilmo sisään.
Jotka minut tuntevat arvaavat, että tapani mukaan tein pienen testi lenkin ennen ilmoittautumista. Muistin, että olin käynyt tutkimassa Kaarinanpolun pohjoista reittiä, mutta todennut sen suunnittelua vaativaksi reitiksi. Ja toisin kävi.
Sunnuntaina siis testilenkille. Iltapäivällä lähdin kohti Kaarinanpolun risteystä. Meiltä kotoa tulee n. 4km kohtaan mistä voi lähteä joko etelään tai pohjoiseen. Lämpötila oli +13 ja vähän ripsi sadetta. Mieheni I oli käynyt jo 10km:n lenkillä ja kertoi, ettei sadekaan yhtään haittaa.
Kun pääsin Kaarinanpolun alkuun, hämmästyin, koska paikalla olivat käyneet raivaajat. Reitin vartta oli raivattu ja hiekkaa levitetty. Tämä näytti jo liiankin helpolta. Nyt vain piti seurata erilaisia sinisiä merkkejä, joilla reitti oli merkitty. Olin katsonut karttaa silloin kerran ja se oli päässäni suurin piirtein. Eli se siitä suunnittelusta. Onneksi oli kännykkä mukana.
Kohta reitti muuttui tällaiseksi hyvin juostavaksi poluksi. Tosin tätä riemua riitti vain hetken.
Koska oli ollut kovin sateista ja maaperä tuolla on muutenkin kosteaa, jopa välillä soista, niin aika mutalammikoita pääsi välillä ylittämään. Onneksi oli pitkospuita. Tässä ihan hyväkuntoisia, mutta ei niitä pitkin pystynyt oikein juoksemaan, kun notkuivat eri tahtiin. Osa pitkospuista oli lahonneita, mutta osaa oltiin jo uusimassa.
Ja taas välillä oli näinkin hienoa kangasmaastoa. Tässä oli kiva kipitellä juuria väistellen.
Tässä esimerkki reitin merkitsemisestä. Reitti on siis merkitty sinisellä. Välillä maalia on sipaistu kiviin, kallioihin, puihin yms. Tässä kallioon oli laitettu merkkipaalu ja sen pää maalattu siniseksi. Näkyi hyvin, koska paikka oli kallioinen ja joutui hetken hakemaan missä seuraava merkki on. Tuosta sitten vaan merkin vasemmalta puolelta ylös.
Sade yltyi lenkin aikana, muttei varsinaisesti haitannut. Vähän meinasi välillä tulla vilu, kun ei päässyt juoksemaan. Ihan seuraavalle etapille en päässyt, koska vastaan tuli tämä lätäkkö, jota en enää lähtenyt kiertämään. Kalliossa merkki, että tästä pitäisi mennä.
Paluumatka samaa reittiä takaisin. Tuolla voi nähdä pienen polun, jota pitkin tulin. Huomioi vasemmalla taas maalattu merkki puussa. Kallio näyttää liukkaalta, mutta maastojuoksukengät pitivät tässäkin hyvin.
Sade sai pitkospuut aika liukkaiksi. Tässä taas hyväkuntoista pitkosta. Täältä tullaan...
...ja tuonne mennään. Hieman märkä polkutallaaja kuitenkin hyvällä mielellä.
Päälle vielä 12km:ä helpompaa reittiä ja pitkis 21km:ä täynnä. Antoi uskallusta ilmoittautua kesäyön unelmaan.
Hienoa, että lähdet mukaan! Rankka reissuhan se on, niinkuin pitkä reissu aina on vauhdista riippumatta. En silti epäile hetkeäkään etteikö se menisi sinulta hienosti.
VastaaPoistaTäytyy tuonne Kaarinanpolulle varmaan lähteä itsekin heti kun on saanut Birgitan polun selvitettyä;-)
Kiitos vielä kannustuksesta. Hienoa päästä mukaan.
PoistaTuo Kaarinanpolku on myös mielenkiintoinen kuten Birgitanpolku, jota olet kartoittanut :-) .