SAPPEE TRAIL RUN...

...meni kuin laulussa "ylämäki, alamäki, ylämäki alamäki....". Eikä paljon yhdessä kuljettu. Laitanpa tähän pienen raportin tämän vuoden ensimmäisestä kisastani. Raportin kirjoittaminen vei suhteessa yhtä paljon aikaa (1 vk:n) kuin kisan läpivieminen.

Sappee Trail Run valmistautuminen:

Valmistautuminen, jota ei oikein ollutkaan. Koko viikon jahkailin lähtöä, mutta koko ajan kuitenkin mietin varusteita yms. Tankannut en, koska niitä ylimääräisiä kiloja on edelleen ainakin kolme. Mieheni I:n kanssa juteltiin viikonlopun aikataulusta. Ilmeisesti hän ei pannut lähtöäni hanttiin, kun kyseli vain kävisikö ribsit ruuaksi sunnuntaina juoksun jälkeen. Perjantaina tarkastin, että Camel Back oli kunnossa (ja puhdas). Lisäksi tarkastin, että minulla olisi järjestäjien toivomat tarpeelliset tavarat valmiina. Perjantaina syötiin aika tuhdisti omatekoisia hampurilaisia. Lauantaina olin siis jo varma lähdöstäni juoksemaan. Illalla täytin terveystietolomakkeen. Kaikki tavarat olivat leväällään eteisen lattialla.

Sunnuntai-aamuna 2.8 herätys klo 06.30. Keitin reilun annoksen kaurapuuroa ja tein eväät. Puin alaosaan juoksuvaatteet jo kotona. Teippasin oikean jalan akilleksen kinesioteipillä ja kompressiosukat päälle. Laitoin caprimalliset juoksuhousut, jos olisi korkeata pensaikkoa niin ei oksat raavi. Nilkkoihin vielä säärystimet estämään roskia ja lämmittämään akilleksia. Yläosaan juoksurintaliivit valmiiksi, mutta lämpimämpi paita ja seuran juoksuasu viimeisteli lookin. Ja aikaisesta heräämisestä huolimatta tuli vähän kiire.

Sappeen matkailukeskus

Tampereelta ajelin n. 40 min. Sappeen Matkailukeskukselle. Parkkialue oli melko tyhjä vielä saapuessani paikalle, mutta n. 30min. myöhemmin se olikin jo melkein täynnä. Ilmoittauduin vasta siis paikan päällä. Silloin sattuikin kivasti. Koska minulla oli terveystietolomake täytettynä, ohitin jonon ja järjestäjien nainen antoi minulle kassin ja mies rahasti. Liityin samalla Sappee Trail Runin sisäpiiriin ja sain 15% alennusta osallistumismaksusta. Vasta autolla huomasin, että olin saanut vihreä pohjaisen numerolapun. Niitä oli siis oranssi, vihreä ja keltainen. Kyseltyäni selvisi, että olin saanut juuri oikean 34km:n osallistumisnumeron. En muista maininneeni mitään matkaa, kun ilmoittauduin eikä minulta sitä mielestäni kysytty. Onneksi meni ihan niin kuin olin suunnitellut.

Ihan oikea numerolappu

Wc:tä etsiessäni jouduin kyselemään eräältä naisjuoksijalta tietä. Meillä juttu luisti heti kivasti ja näin tutustuin Kaisaan. Kisan alkua yhdessä odottaessa aika kulki nopeasti. Ehdimme siinä jo yhteystietojakin vaihtamaan. Kätevä tuo face, kun ei tarvita kuin nimi niin johan uusi kaveri on hakusessa.

Lähdössä reippaana

Kilpailun kulku:
Lähdimme Kaisan kanssa yhtä matkaa liikkeelle. Olimme miettineet kuinka hyvin reitti olisi merkattu ja sanomattomasti päätimme juosta ainakin aluksi yhdessä. Tosin meidän kanssa lähti noin 100 muutakin juoksijaa. Alkuun ensimmäiset 200-300m olivat kapeata heinikkoa ja vähän kävelimmekin. Hetken kuluttua juoksimme sellaisessa 20 juoksijan joukossa. Välillä ohittelimme toisiamme vuoron perään, mutta meitä oli noin 12 naista letkassa. Olikin kiva juosta välillä porukassa - ja naisporukassa. Kyllä siinä aika kalkatus metsässä kävi, kun välillä jäin oikein kuuntelemaan ääniämme. Jaksoimme hyvin vielä puhua, koska maasto oli aika vaativaa niin jouduimme myös paljon kävelemään. Aluksi oli pari sellaista ihan savista liukasta alamäkeä, jossa sai olla kieli keskellä suuta. Maastojuoksukengät olisivat olleet poikaa, mutta en uskaltanut tuon akilleksen takia lähteä kuin iänikuisilla Brooks Ghosteilla liikkeelle. Arvasin, etteivät pitäisi märässä metsässä,  juurakoissa ja kivikoissa. En tosin usko, että maastokengät auttoivat paljoakaan. Kyllä siellä niilläkin näytettiin liukastelevan. Minulle tuli yllätyksenä tosiaan reitin teknisyys. Minulle juostavaa maastoa oli aika vähän. Tässä noin tusinan naisen porukassa juoksimme yhdessä kohtaa ohi merkkien, kunnes etummaiset tulivat meitä vastaan ja palasimme hiukan takaisin. Olimme jatkaneet tietä myöden, kun pitikin mennä heti taas metsään. Yksi paha ojan/puron ylitys oli, jossa autoimme toinen toisiamme. Minun jalat kun eivät ainakaan venyneet ihan reunalta reunalle, niin Kaisa vähän auttoi kädestä vetämällä. Ja minä autoin taas seuraavaa. Mietin jo paluumatkaa, että miten yksin selviän tuosta ojasta. Kuulette sen kyllä.

Ensimmäinen juottopiste eli vesikanisteri kannonnokassa oli n. 8km kohdilla (Garmin näytti 7.8km). Siihen muodostui jono, kun hanasta tuli niin hitaasti. Minäkin otin kupillisen. Huomasin, että kuppiviritelmäni oli hiukan hankala ja hidas ottaa irti kiinnityksistään. Tässä kohtaa porukka hieman hajosi. Juoksin pikkuhiljaa Kaisan ja pari muuta naista kiinni. Näin pistelimme nelistään menemään, kunnes taas kaksi-kolme naista sai meidät kiinni. Tässä vaiheessa vauhti oli minulle aika hidasta, mutta koska juoksisin 8km enemmän kuin muut ryhmässä päätin, etten lähde repimään kovempaa, minkä myöhemmin huomasin viisaaksi ratkaisuksi. Tästä ryhmästä yksi nainen kaatui pahannäköisesti kivikossa. Jalka lipesi kivien väliin ja luulinkin, että kävi pahasti, mutta sieltä sitä noustiin taas meidän muiden avustamana.

Toisella juottopaikalla olikin jo vettä, urheilujuomaa, suklaata ja perunalastuja. Tässä porukkamme hajosi. Lähdin tankkauksen jälkeen Kaisan perään, mutta hän olikin jo ottanut aika lailla keulaa. Hetken oli sellaista juostavaa neulasten pehmittämää polkua, jota oli kiva juosta. Yhden mutkan takana oli mies kameran kanssa ja vauhdikkaasti ohi. Ja muks! Onneksi polussa oli mutka, jonka takana vasta kaaduin. Aivan nokalleni. Sain käsillä vastaan ja hops ylös. Miten sitä pärjää kivikossa ja juurakossa ja sitten helpossa maastossa kaatuu. Ja 300m pääs- muks! Ja kyljelleen mustikkavarvikkoon. "Ei taas p--kele", sanoin ääneen yksikseni, onneksi. No, siinä ne kaatumiset sitten olikin, vaikka likipititilanteita tuli ainakin puolen tusinaa. Yhden kerran kompastuin ja lähdin taas kaatumaan mustikkavarvikkoon. Siinä sai varvut kyytiä, kun nenä maata viistäen pysyttelin kuin pysyttelinkin pystyssä juosten polun vieressä keskellä varvukkoa.

Tiemme 26km:n juoksijoiden kanssa erosi 15km:n kohdilla. Ehdin juuri saada Kaisan kiinni ennen kuin hän kääntyi omalle paluureitilleen länteen. Toivotin hänelle hyvää kotimatkaa ja lupasimme pitää yhteyttä. Minä jatkoin pohjoiseen. Vähän aikaa vauhti pysyikin aika hyvänä, mutta kolmannella juomapisteellä (taas vesikanisteri kannonnokassa) 17.8km:n kohdilla huomasin aikaa kuluneen jo 3 tuntia! Siitä viestiä miehelleni I:lle, että aikataulu vähän muuttuu eli aikaa kuluu suunniteltua enemmän. Tällä 8km:n pätkällä sai juosta aika yksin. Kolmannella juomapisteellä näin yhden miesjuoksijan, joka päivitteli reitin vaikeutta. Muutamia kilometrejä myöhemmin yksi miesjuoksija ohitti minut ja sanoi, että onpa kiva nähdä ihmisiä täällä. Ihan turvallista oli yksinkin juosta, mitä nyt pari kertaa harhaan juoksin. 21km:n jälkeen mulla alkoi jo olla energiat loppu eli nälkä.

Reittikartta

Neljännellä juottopisteellä oli taas miehitys ja urheilujuomaa yms. Otin siinä suolatabletin ja hedelmäsokeria ja säästin viimeisen geelini viimeiselle juottopaikalle. Tässä juomapisteessä jäinkin vähän suustani kiinni ystävällsen järjestäjämiehen ja hänen pienen poikansa kanssa. Poika oli ihana, kun hän kysyi minulta: "Ottaako koville?". "Vähän", vastasin. Tarkkanäköinen poika. Sain hyvät ohjeet loppumatkalle, jota enää jäljellä n. 10km:ä.
Yksin juostessani juoksin siis kolme kertaa harhaan. Tosin ihan pieniä matkoja ja omaa syytä. Kyllä reitti oli merkitty hyvin ja aina, kun alkoi ihmettelemään oliko reitillä, seuraava merkki ilmestyi esiin. Eksymisiin oli yleensä syynä se, ettei katsonut riittävästi ympärilleen, koska reitti ei todellakaan edennyt suoraan.

Viimeinen 10km:ä oli tosi vaikeaa. Minulle juostavaa maastoa oli vain vähän. Kun maasto muuttui juostavaksi, oli se joko ylämäkeä tai alamäkeä. Metsässä oli tosi märkää. Yllätyin, kun tultiin sellaiselle jäkäläkankaalle. Ajattelin, että tässä on hyvä juosta, mutta yllätys, yllätys. Jäkälä irtosi märkyyttään kalliosta ja oli sekin liukasta.

Viides juomapiste oli sama kuin menomatkan ensimmäinen eli maaliin matkaa n. 8km. Juuri ennen juomapistettä miesten 55km:n kärki eli kaksi miestä ohittivat minut lyhyellä soratieosuudella. Sarjan ensimmäiseksi juossut Tero Halme oli hyväkuntoinen ja iloisesti kannusti minuakin että jäjellä olisi vain loppusuora (8km??!!). Tankkasin viimeisen geelini ja vettä suoraan 100 litran saavista. Ja sille loppusuoralle.

Olin jo saanut kengät ja jalat kuivan tuntuisiksi, kun paluumatkalla edessä oli samat kosteikot, kun lähtiessäkin. Ja se oja/puro, jota olin miettinyt. Se oli pehminnyt reunoiltaan ja tietysti levinnyt. Tässä kohtaa jouduin jonkin aikaa miettimään miten ylityksen teen. Hivuttauduin ihan vesirajaan, jolloin vasen jalkani alkoi uppoamaan mutaan, sitten iiiisooo loikka oikealle jalalle, joka ei yltänyt likikään kovalle maalle ja nilkkaa myöten mutaan. Onneksi sain ihan pienen pienestä männyntaimesta kiinni, etten vielä kaatunut takapuolelleni rutakkoon. Kengät hölskyen, mutta pieni hymy huulilla jatkoin matkaa. Selvisinpäs.

Tuolta noustiin

Tuonne jatketaan

Matkalla tapasin muutamia marjastajia ja heitä tervehtiessäni sain aina kannustukset. Pari kilometriä ennen maalia kuulin takaani ääniä ja kolmen nuoren naisen hyvävoimainen ryhmä porhalsi ohitseni. Vielä miesten 55km:n kolmonenkin kipitteli ylämäessä ohi. Lopuksi oli vielä kaksi niin jyrkkää ylämäkeä, että hekin joutuivat kävelemään. Maaliin pääsin väsyneenä, nälkäisenä ja janoisena, mutta 34km:n polkujuoksun suorittaneena.

Maalialueella oli rauhallista, koska olimme viimeiset 34km:n juoksijat ja matkalla oli enää 55km:n juoksijoita. Juttelimme hetken M55km:n kolmosen Lari Koivun kanssa. Hän kertoi, että 55km:n reitillä oli nousua juuri se järjestäjien ilmoittama 1000m. Meillä 34km:n juoksijoilla sitä oli reilu 700m!



Plussat:

-hieno maisemainen reitti, joskaan maisemia ei juurikaan uskaltanut katsella, kun piti katsella eteensä ja jalkoihinsa
- tekninen reitti, joka varmasti polkujuoksua harrastavien mieleen sopivan vaativa
-järjestelyt toimivat, joskin wc:t aika kaukana lähdöstä ja maalista sekä vain kaksi naisten wc:tä
-akilles kesti hienosti
- sain taas uusia juoksijaystäviä
- ensimmäisessä Sappee Trail Runissa mukana

Osallistujat saivat kassin

 

Miinukset:

-jos lähtee polkujuoksuun pitää sitä myös harjoitella. Minun pitäisi se viime vuoden Kesäyön Unelman jälkeen muistaa
- riittävästi tai liikaa evästä mukaan
- turhaa tavaraa liikaa, tosin osa järjestäjien vaatimaa

Osallistumismitalli

Lähdin heti kisan jälkeen ajelemaan kotiin. Siellä odotti lämmin sauna, ribbsit ja olut. Saunassa mieheni I lohkaisi: "Olet taas palautunut nopeasti". Selitin juoksun kulkua niin vilkkaasti. Autshh!


 

MSM-JAUHE JA YÖJUOKSUT...

...jos on otsikkona niin luultavasti kaikki s--ihullut innostuvat sivuistani. Kyse ei siis ole mistään vauhdikkaasti aikuisten leikkeihin osallistumisesta. Ajattelin kertoa, kuten aiemmin lupasin kokemuksiani MSM-jauheesta. Lisäksi muutaman juoksulenkin (vaikeahkon) aikana heräsi mietteitä yöjuoksuista.

Otin siis reilu kuukausi sitten käyttöön poppakonstit eli MSM-jauheen. Olin lukenut kyseisestä aineesta parin vuoden ajan useista urheilua käsittelevistä artikkeleista. Yleensä aineesta oli positiivisia kokemuksia. Koska olen spontaani-epäileväinen luonne, päätin tutustua aiheeseen vähän paremmin. Joka siis nykyaikana tarkoittaa ahkeraa netin selaamista. Laitan tähän linkin mielenkiintoisimpaan sivustoon (varoitus: tämä sivusto on tuotetta myyvän firman) www.finnmsm.fi/terveysvinkit .
Vaikuttuneena lukemastani ja kun vielä Ideaparkin uudessa Luontaistukussa oli hyvä tarjous päätin kokeilla tätä jauhetta. Aloitin varovasti, kuten ohjeissa sanotaan eli ihan teelusikan kärjellisellä. Nyt otan n. 1 tl:n päivässä, joka on aika pieni annos. Suositteluannos on 3tl-3rkl:n. Kannattaa lukea ohjeet hyvin. Jauhe on aika tuiman makuista eli maistuu rikiltä. Vinkkinä, että jauhe menee parhaiten alas omenatuoremehun kanssa.
Kun lukee kyseisen rikkijauheen vaikutusalueista ne on moninaiset, itse allekirjoitan seuraavat. Kynnet ja hiukset ovat paremmassa kunnossa. Nimittäin olen syönyt usean vuoden ajan Calcia -tabletteja kalkin ja magnesiumin saannin varmistamiseksi. Niillä ei ole ollut mitään vaikutusta kynsiini tai hiuksiini. Nyt minulla on ensimmäisen kerran vuosiin KYNNET. Ihan varmaksi en voi mennä nivelkivuista tms. sanomaan, mutta sormien nivelet eivät aamuisin vaivaa. Myös akillesjänteeni on alkanut paranemaan?! Tämä myös kysymys merkillä, koska tästä en voi olla varma, että tekeekö aika tehtävänsä vai MSM-jauhe. Mielestäni minulla ei ole ollut sellaisia nivalkipuja ja jäykkyyksiä kuin ennen, mutta tämäkin vielä pienellä varauksella, koska en ole voinut treenata yhtä paljon kuin aiemmin. Joka tapauksessa olen ollut positiivisesti yllättynyt tämän poppakonstin tuomaan tunteeseen ja jatkan kokeilua. Niin  minähän sorruin tuohon tarjoukseen, joka koski 1kg:n pakettia! Palaamme tähän poppakonstiin varmasti vielä, kun tutkimukseni etenee.

Uppoo omppumehun kanssa

Yöjuoksut tuli mieleeni viime viikolla, kun minulla oli neljä yövuoroa peräkkäin. Kuvitelkaa, että olette ensin töissä sairaalassa klo 21.00-07.15. Työmatkat 2x35min. Eli aamulla siinä klo 8.15-8.30 nukkumaan. Klo 14.00 herätys (jos olet saanut nukutuksi) ja kahvit. Viimeistään klo 16.00 juoksemaan. Joo, eihän tämä näin kuulosta pahalta, mutta kun kerrot sen x3. Sitten viimeisen (4.) jälkeen heräilet jo klo 12, että rytmi palaisi normaaliksi. Ja saat kuningasajatuksen lähteä pyörälenkille. Palatessasi vain 28km:n lenkiltä ihmettelet miten tää on näin vaikeaa. Kolmannen yön jälkeen ihmettelin, kun juoksu ei luista ja viimeisen jälkeen, kun ei pyöräilykään luista. Aloin miettiä juuri sitä, että miten tää voi olla näin vaikeaa, kun kuitenkin 24h ja 100mailin kisoissa juostaan yötä myöten ja nukkumatta. Se on varmaan se kevyt viikko ennen kisaa ja adrenaliini. 
Onneksi tällä viikolla on vain kolme yövuoroa. Toisen yön jälkeen nyt taas kulki. Ehkä syynä oli se, että ruokaa oli valmiina eikä tarvinnut hereilläoloaikaa kuluttaa kaupassakäyntiin ja ruuanlaittoon eli järjestely kysymyksiä.

Kesäyön Unelma 2014 klo 00:04

Kokkola Ultra Run 23:xx

Huomenna on sitten ensimmäinen kisani tänä vuonna. Lähden kokeilemaan akilleksen kestävyyttä Sappee Trail Run´n www.sappeetrailrun.fi . Eli ei ihan helpommasta päästä. Matka on vielä mietintämyssyssä. Hylkäsin jo 55km:n ja käyn mielessäni taistelua 26km vai 34km? Riittäkö kunto tuohon 34km:n? Ja entisenä ultraajana (toivottavasti täältä tullaan vielä) tuo 26km tuntuu vähän nössöltä ; ).
Eikö tämä mene ihan oikein, kun juuri pari päivää sitten tilasin ortopedille ajan, joka on vasta 11.8. Ensin juostaan ja sitten vasta lääkäriin. Niin nyt pitää varmistaa, ettei akilleksessa ole mitään sellaista mikä estäisi harjoittelun Suurta Unelmaa varten. Autshh!

Terveystietolomake

Trailia!

   

KUIN PIENTÄ UNELMAA...

...nyt tuntuu, että elää saan. Jep! Aurinko paistaa risukasaan, vaikka välillä sateleekin. Kaksi unelmaa on täyttymässä tämän vuoden syksyllä ja ensi vuoden keväänä. Ja molemmat liittyvät urheiluun.

Ensimmäinen unelman täyttyminen liittyy kylläkin penkkiurheiluun. Lähdemme Lontooseen katsomaan Crystal Palacen ja ManUnited´n välistä jalkapallo-ottelua. Mieheni I on Eaglesien ikiaikainen kannattaja ja minä Red Devilsien. Keväällä 2013 jännitimme mieheni I:n kanssa Eaglesien nousua valioliigaan ja sen he tekivät. Aloimme heti suunnittelemaan matkaa joukkueiden väliseen otteluun. Eipä onnistunut kaudella 2013/2014. Työvuorot ym. syntymäpäiväreissut eivät antaneet myöten. No, tänä keväänä toivottiin, että Eaglesit pysyisivät valioliigassa ja niinhän he puhtaasti tekivät. Sijoitus oli 10. sija. Kun valioliiga julkaisi otteluohjelman heinäkuussa, huomasimme iloksemme, että lokakuun lopussa olevaan Crystal Palacen ja ManUnited´n väliseen otteluun meillä olisi mahdollista päästä. Mukaamme lähtevät siskoni M ja sen mies P. Tätä kirjoittaessani meillä on jo liput otteluun tilattuna, lennot ja hotelli varattuna.

Toinen unelma täyttyy 24.04.2016 myös Lontoossa. Silloin juostaan London Marathon ja minä olen mukana. Sain paikan Vetikko Travelin järjestämälle maratonmatkalle. Olen yrittänyt päästä virallista kautta juoksemaan maratonin jo n.10 vuoden ajan. Hakuprosessi on helpottunut vuosien mittaan, mutta pääsy itse maratonille on tosi vaikeaa. Muistan (on todisteet tallella) lähettäneeni ensimmäisen hakemuksen kirjallisena ja sain kieltävän pahoittelukirjeen järjestäjien johtajalta. Sittemmin olen herännyt aikaisin aamulla tietokoneen ääreen, kun ilmoittautuminen on avattu. Pari vuotta sitten ilmoittautuminen suljettiin 9h 51min. avaamisen jälkeen. Silloin aamusta töissä olleilla oli tosi huonot mahdollisuudet edes ehtiä ilmoittautua. Tänä keväänä järjestäjät pitivät ilmoittautumista auki maanantaista perjantaihin! Voitte vain kuvitella sitä hakemusten määrää. Joku on arvioinut, että hakijoita olisi 100 000 ja paikkoja n. 36 000. Ja paikoista suurin osa on hyväntekeväisyysjärjestöille. Minulla on siis hakemus sisällä järjestäjille, mutta laitoin taas Vetikollekin "hakemuksen" vetämään. Vetikko Travel on siis ainut suomalainen matkatoimisto, joka on saanut paikkoja maratonille. Tänä vuonna paikkoja on 15. Luultavasti ne taas ensin arvottiin, koska paikasta kiinnostneilla oli n. viikko aikaa ottaa paikka vastaan. Kun sähköposti tuli alkoi sydämeni sykkimään, mutta jouduin ja jouduimme mieheni I:n kanssa muutamia päiviä miettimään sekä laskemaan onko tämä mahdollista. Arvaatte varmaan, että tällainen spesiaalimatka ei ole ihan halpa. Mitään ei saa, jos ei uskalla, älä jätä huomiseen minkä voit tehdä tänään, unelmat ovat toteuttamista varten... Siinä minun todisteluani. Ja otin paikan vastaan. Mieheni I järjesti itselleen "huoltajamatkan" omatoimimatkana, joten saan kannustajan ja kokemuksen jakajan mukaani.

Urheilu: 

Kuten jo arvaatte akilles on ollut jo parempi. No, parempi ja parempi. Sillä pystyy juoksemaan sellaisia 60-70km:n viikkoja kivutta. Ainut, että kovempia vauhteja ei tunnu kestävän. Alkuviikosta tein sellaisen vain 6km:n minulle kova vauhtisen juoksun ja siinä alkoi hieman tuntumaan arkuutta akilleksessa. Myöskään mäkivetoja en ole uskaltanut kokeilla. Ehkä ensi viikolla?

Eli 60-70km:n viikkoja ja lihaskuntoharjoittelua. Vielä, kun ehtisi pyöräillä. Nyt, kun tuo työmatka on hiukan liian pitkä, ei tule tuota hyötypyöräilyäkään. 

 Askartelu:

Tämä osio on nyt tällaisessa vaiheessa, että vain keskeneräistä tehtävää ja näytettävää löytyy. Työn alla on käsitöitä, joita pystyy ja ehtii tekemään tv:tä katsellessa. Posti toi uuden satsin askartelutarvikkeita. Remontin jälkeen porraskuilumme valokuvagalleria vaatii päivitystä. Ja pääsin aloittamaan vauvan peiton tekoa. Siinä harrastusta vähäksi aikaa. Autshh!

Kortteja varten

Huivin tekele

Kuvagalleria uudistuu

Vauvan peitto

SE OLI VIRHE, ÄND...

... vai oliko sentään. Enää tämä ei tunnu ultraajan ja askartelijan blogilta, koska ultraajalla on akilleen kantapää ja liian paljon kaikkea muuta kuin askartelemista. 

No, kaikki liikuntaa harrastavat tietävät, että näitä pahoja, pahoja aikoja tulee. Täytyy ajatella, että joku voi löytää näistä minun valitusvirsistäni jotain ohjeita tai neuvoja, jotka auttavat häntä.

Vielä kerran akilleksesta. Olen tässä lukenut muidenkin kokemuksia kyseisestä vaivasta ja ikävä kyllä tämä on aikaa vievä vaiva. Kesäkuun alussa vietin lepoviikon, mutta oli virhe olla tekemättä mitään. Paitsi jos pitkiä kävelyretkiä ja tuolille/keittiöjakkaralle nousuja ei lasketa. Kun meillä nyt oli se lattiaremontti, niin päätin pitää akilleslepoa sen aikaa. Tosin liikkeelle lähtö sen jälkeen oli jäykkää. Juoksu oli kivaa, mutta akilles jäykkä. Oli siis virhe, kun en muistanut sitä varta vasten venytellä. Mutta sitten kesäkuun toisella viikolla aloitimme tapetoinnin ja remontin jälkien siivoamisen, joten venytystä pohkeille ja akilleksille tuli nousujen ansiosta hyvin.
Kun taas lähdin liikkeelle eli juoksulenkille tapahtui "vahinko" unohdin nimittäin Airheelin pois. Kineesioteippaus oli totta kai, mutta pienessä kiireessä unohdin Airheelin. Ja sattuipa niin, että 8km:n lenkki oli melkein kivuton. Ja mikä erikoista näitä kivuttomia lenkkejä tulee nykyään aina välillä. Varsinkin, jos olen pitänyt lepopäivän. Mutta vaikka juokseminen on kivutonta, niin yleensä kun lenkin jälkeen on paikallaan jonkin aikaa ja lähtee liikkeelle, niin akilles aristaa ja on jäykkä.
Koska on kesä ja heinäkuu aion kokeilla vielä tämän kuun ja sit lääkäriin.

Sijoitin taas hyviin sandaaleihin. Koska jouduin viemään vanhat Ecconi työkengiksi, olen seurannut, koska uusia tulee tarjoukseen. No, tarjous ei ollut hääppöinen, mutta ostettavahan ne oli. Varsinkin, kun olimme lähdössä pienelle matkalle ja kävelyä tulisi runsaasti.

Ecco Offroad lite

Nämä ovat tällä hetkellä parhaat kengät akillekselleni. Nämä uudetkin istuivat heti ilman mitään sisäänajoa. Johtuu ilmeisesti kannan oikeasta dropista ja pohjan muotoilusta.









Tämän blogin lopuksi vielä ehkä poppakeinoa, jota läksin kokeilemaan eli...

MSM-jauhe

...tästä lisää seuraavalla kerralla, johon toivottavasti ei mene kovin kauaa. Tuloksiakin voi olla jo näkyvissä silloin.

HYVIÄ JA HUONOJA...

...uutisia mukaellen sitä tv-ohjelmaa. Tosin mieheni I ehdotti ihan toista otsikkoa, kun kerroin miten lenkillä hyydytin edellä juosseen mäkeen, mutta se onkin jo toinen juttu.
Siis en taida vieläkään voida käyttää väliotsikkoa Urheilu, mutta edelleen pääsen liikkumaan. Siitäkin pitää olla iloinen ja tyytyväinen. 

Hyvät uutiset: Vk:lla 19 (4.-10.5) sain juostua 62,79km ja siihen sisältyi yksi 18,5km pitkis. Kävin pitkästä aikaa kääntymässä Kaupissa.  Tosin jalka oli tuon keskiviikkoisen pitkiksen jälkeen aika "romuna", mutta yllätys seuraavana päivänä ei mitään tuntemuksia.
Viikolla 20 (11.-17.5) kilometrejä kertyi juosten 62,4 ja polkupyörällä 45. Jälleen yksi pitkis 20km. Eli olen aika tyytyväinen tähänkin.  
Viikko 21 jatkui samaan malliin eli olen juuttunut tuohon 
60km/vk tahtiin. Viikolla juoksua 61,23km ja pyöräilyä 30km. Tälle viikolle tuli kaksi pitkää lenkkiä, koska pidin pari vapaapäivää, niin saadakseni tuon 60km täyteen piti vähän pinnistää.
Kuluva viikko 22 menee näköjään samaan tahtiin. Koska keskiviikkona pitkis ei sujunut, tein kaksi vähän pidempää treeniä. Siten pe-su jää vain 7-8km:n lenkit per päivä. No, siinäkin on jaksamista yövuorojen keskellä.

Huonot uutiset: Edelleen kantapää kipuilee sekä juostessa että juoksun jälkeen. Kaiken lisäksi sillä tavalla ihan säännöttömästi. Tuollaisella pitkiksellä saattaa välillä mennä 2-3km:ä ettei muistakaan vammaa ja sitten se kipu taas alkaa. Samoin jonkun pitkiksen jälkeen antoi ihan kivasti juosta parinakin päivänä pitkiksen perään, mutta levossa tuntuu aina välillä jotain kimoilua.

Hyvät ja huonot uutiset:  En sitten osallistunut Pyynikkijuoksuun. En vain uskaltanut mennä rikkomaan jalkaa ja huono kuntokin arvelutti. Tosin juoksin sitten omissa mäkimaastoissa tiistaina (5.5) 11,6km:ä ja aika 1:07:58 antoi viitettä, että olisi se tunti alittunut Pyynikkijuoksussa, jos jalka olisi kestänyt.

Koska jalassa on edelleen sellainen patti heti kantapään yläpuolella ja akilles sekä kantapää kipuilee, olen päättänyt nöyrtyä viisaamman puheille eli lääkäriin. Pitäisikö saada lähete magneettikuviin? Entä sitten? Puukkoa, lepoa vai mitä?
Minulle ominaiseen tapaan olen taas venyttänyt tuota ajanvaraamista lääkäriin ja tulee ilmeisesti vieläkin vähän venymään. Keksin nimittäin "paketin", joka auttaa juoksemaan. Laitan jalkaan kinesioteippauksen ja Airheelin. Tällä "paketilla" olen juossut pitkät lenkit. Kipuja tuntuu vain muutamia kertoja lenkin aikana. Koska meillä alkaa lattiaremontti kesäkuun alussa ajattelin pitää siinä, saatuneesta syystä, helpon viikon ja ehkä ottaa pienen lääkityksenkin. Sen jälkeen katsotaan tarvitaanko mitään lääkäriä enää.

 

Askartelu:

Nyt ei taas aika ole meinannut riittää askarteluun. Välillä tuo päänuppi ja kädet haluavat terapia, joten olen välillä istunut askartelupöydän ääreen. Sen verran olen saanut aikaiseksi, että tein 6-8 tilauskorttia ja tarkoitus on väsätä vielä muutamia ylimääräisiä, josko kävisivät myyntireissulla kaupaksi.

Onnittelukortteja

Olen myös innostunut kutomaan ja virkkaamaan huiveja. Niitä on niin kiva tehdä esim. tv:tä katsoessa. Olen kyllä hamstrannut liikaa lankoja esim. huiveja varten, mutta eiköhän nuo valmistu ainakin ensi sesongiksi. Viimeksi alennusmyynnissä hipelöin aivan ihanaa lankaa, josta oli tehty vauvalle peitto. Sen langan jätin vielä ostamatta, mutta voipi olla, että sekin tulee työn alle, kunhan saan ainakin osan nyt ostetuista langoista valmiiksi tuotteiksi.

Kirjava huivi

Bambu, villa ja acryl

TOIVEITA HERÄTTÄVÄÄ...

... vuoristorataa olen nyt menossa alamäkeen. Eli koska koko kevät on ollut tällaista vuoristorataa tarkoittaen yhtä lupauksia antavaa viikkoa ja heti perään jokin takaisku, niin nyt tuntuu hieman helpolta alamäeltä. Olen pystynyt juoksemaan n. 5 päivänä viikossa sellaiset 40-50km. Eihän tuo ole "entiselle" ultraajalle mikään määrä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, kun pääsen vähänkin juoksemaan. Ja lisäksi pyöräilyä, kahvakuulaa, vatsalihstreeniä jne.

Lohduttavin juttu on se, että jos pystyy nousemaan varpaille, akilles ei ole revennyt. Minä pystyn. Kuten yhdelle kaverille ja kai jo teillekin olen selittänyt, treenit vie nykyään aikaa vaikkei matkaa kerry. Kun joka treenin jälkeen ( ja ennenkin) täytyy tehdä kaikkea muuta huoltavaa kuten voimaa, venyttelyjä, teippausta, jääpalaa, muuta kylmää yms.

Tänä vappuna meidän perhe käytti jääpaloja vain akilleksen jäähdyttämiseen. Kokeilen tuotakin "vanhassa vara parempi ohjetta". Siis jääpalalla sivellään akilleksen (tai muutakin kipeää) aluetta. Jäähdyttää paremmin kuin kylmä vesi tai suihku. Kaikki aseet käytössä. 

Kinesioteippi

 Ostin taas kinesioteippiäkin ja sehän toimii. Olen siis edelleen tämän vankka kannattaja. Jaa, että mihin se Airheel katosi. No, se alkoi painamaan toisista paikoista niin, että päätin kokeilla kevyempää tukea ja tuo kinesioteippaus toimii.






Sitten satsasin juoksukenkiin. Luin Juoksija-lehdestä Adidas Ultra Bootseista. Siinä kerrottiin, että ovat akillekselle hyvät juoksukengät. Lisäksi monet juoksijatutut olivat kehuneet muita Addun Boots malleja. Minun ensimmäiset juoksukenkäni olivat Adidakset, mutta vuosien myötä hain vähän kevyempiä juoksukenkiä ja hylkäsin Addut. Ne juuret, ne juuret. Olen maaliskuusta metsästänyt noita kenkiä. Suomessa ovh 190€! Katselin maaliskuussa Lontoostakin, mutta siellä sama hinta. Sitten Suomesta ei edes saanut. Nettikaupoissa joko kalliit tai kokoa ei ollut.

Adidas Ultra Boots

No, tiistaina postilaatikosta löytyi upouudet Addut. Wiggleltä 163€ ja postitus Suomeen ilmainen. Illalla kinesioteippaus ja juoksumatolle kokeilemaan. Mikä pettymys. Koko juoksun (7km) ajan akilles oli kuin tulessa. Koska kenkä istuu kuin sukka, voi olla että kanta kuitenkin painaa akillestani. Ei auta kuin kokeilla ulkona vielä muutamia kertoja.

Brooks Ghost6

Pakko on mainostaa yhtä juoksu-urani parasta ostosta. Mitenkään leuhkimatta törmäsin näihin ihanaisiin Brookseihin New Yorkin  Running Center-kaupassa. Ostin aika nopeasti pienen kokeilun jälkeen. Hinta oli jotain 60-70€ . Näihin olen ollut niin tyytyväinen, että tilasin toiset samanlaiset myöhemmin netistä alennusmyynnistä. Ja mikä parasta nämä ovat tällä hetkellä parhaat juoksukengät ajatellen akillestani. Ne toiset ovat olleet vain juoksumattokäytössä, joten niillä voi vielä juosta muutamia satasia ulkona.








Tämän päivän kuuma kysymys ja mietinnän aihe on ollut tulevana sunnuntaina 3.5 juostava Pyynikkijuoksu. Uskallanko lähteä? Kunto ei ole mikään loistava vähien kilometrien ja kovien harjoitusten (mäkivedot, vedot yms.) puuttuessa. Juoksussa on kovia mäkiä ylös sekä alas. Kestääkö akilles? Mutta se Pyynikkijuoksun tunnelma, kevään ensi kisa, tuttujen tapaaminen ja sehän on vain 10km:ä. Jos sunnuntaina tuleville vieraille sopii, että emäntä on kotona vasta kello 13 jälkeen, niin luultavasti olen lähtöviivalla. Tulos on varmaan huono, mutta kokemus hieno.

Askartelu:

Blogi on ollut hieman telakalla, kuten juoksijakin. Mutta jotain askarteluja olen saanut aikaiseksi. Laitan tähän muutamia jo vähän vanhempiakin.

Kaikenlaisia koristeita

Vakiasiakkaani tilasi vielä yhdet ylipolven säärystimet. Koska hän ei osannut päättää millaiset koristeet näihin tehtäisiin, tein kolmet. Yhdet mustat tupsut, yhdet musta-valkoiset tupsut ja kukkakoristeet. Noista kukkakoristeista tuli mielestäni niin kivat, että päätin tehdä sillä idealla ihan omaa desingia olevat säärystimet. 

Pienille tytöille

Nämä on pienille tai nuorille tarkoitetut säärystimet, jossa tuo kukkakoriste on omalla desingilla kiinnitetty. Näitä tulossa lisää... Jos joku kiinnostuu, niin varastossa 2 paria.








Korttirintamalla on ollut muutamia tilaustöitä, jotka lähtivät maailmalle vähän kiireellä. Itse taas innostuin kovasti kissakorteista, joita tein useita ja materiaalia on useimpiinkin. Seuraavalla kerralla ihanaisia kukkakortteja esillä!

Kissa ja sydän

Kirsikkapuussa

Cupcakes

Kissat ruukuissa

TAISTELU AKILLESJÄNTEEN KANSSA....

...jatkuu edelleen ja nyt uusin keinoin. Huomaat varmaan pienoisen positiivisen äänensävyn. No, tiedän ja tunnustan, että tämän kevään kisat on menetetty, mutta tällä hetkellä pystyn edes jonkin verran juoksemaan. Kilometrimäärät ovat hyvin maltillisia, mutta katsotaan tuleeko niihin pidennystä.

Eli jatkoin viime bloggauksen jälkeen varovaista juoksua with (kera) airheel -tuen, venyttelyt ja kylmähoito. Mitään pidempää yli 10 km:n lenkkiä jalka ei kestä, tulematta kipeäksi. Siis enemmän kuin nyt. Lyhyempien lenkkien jälkeen kylmäpussi auttaa kipuun, mutta liikkeelle lähtiessä varsinkin aamulla akillesjänne on kipeä.
Olin viikonloppuna miettinyt pitäisikö mennä lääkäriin ja pyytää lähete magneettikuviin. Nyt maanantaina (9.3) vähän hermostuin tähän junnaamiseen ja olinkin jo varaamassa aikaa, kun huomasin etteivät vapaana olevat ajat sovi minulle, koska olen alkuviikon yövuoroissa. Ei muuta kuin lusikka kauniisti käteen ja tutustumaan netin ja uuden Juoksija-lehden välityksellä akillesjänteen kuntoutukseen. Löysin paljon minua auttavaa aineistoa.

1. Jos pystyy nousemaan varpaille, akillesjänne ei ole revennyt. Muistin, että niinhän se lääkäri Parkkari sanoi.

2. Kuntoutuksessa PITÄÄ tehdä paljon akillesjänteen ja pohkeiden venytyksiä.

3. Myös keskivartalon lihaksia vahvistavia ja lantion asentoa tukevia harjoitteita tulee tehdä.

4. Jääpalalla hoitaminen on tehokkaampaa kuin kylmäpussi.

5. Parantuminen voi viedä 5-8viikkoa! Jos ei parane, niin sitten lääkäriin.

Löysin myös Mobilat'n kustantaman akillesjänteenkuntoutusohjeen www.mobilat.fi/download/Akillesjanne_hoito-opas.pdf. Oppaassa on selkeät ohjeet liikkuvuuden, voiman ja tasapainon harjoittelemiseen sekä lantion tukilihasvenyttelyt.

Tiistaina herättyäni yövuoron jälkeen aloitin venyttelyt oppaan mukaan. Aikaa vievää hommaa. Toisen kuntopiirin jälkeen söin ja pidin tunnin tauon. Sitten juoksin 6,5km:ä ja päälle vielä akillekselleharjoittelua. Töissä alkuspurtin (lue: portaissa kulkemisen jälkeen) akillesta jyhmi hiukan, mutta yön edetessä jalka muuttui kivuttomaksi. Lisäksi positiivista oli, että nukkuessani aamulla minulla ei ollut mitään kipua jalassa tai pakarassa. Niin pakarakipu eli se spiri formis on valvottanut minua jo pitkään.

Keskiviikkona tein taas akillesharjoituksia ja juoksin vajaan 9 km:ä. Nyt akilles kipeytyi enemmän kuin tiistaina, mutta niin ohjeissa sanottiinkin.
Jatkan näillä ohjeilla ja katsotaan ja jännitetään mitä tapahtuu.

Minun onnekseni 10.3 alkoi uusi haaste eli vatsalihashaaste by tikis. Haaste kestää 7 viikkoa, mutta harjoitteita tulee tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Tämäkin tukee jalan paranemista, jos saan coren kuntoon. Linkki vatsalihashaasteen sivuille www.tikis.fi/vatsalihashaaste .

Lupasin viimeksi, että laitan kuvia tekemistäni jalkalihasvenytyksistä, jotka olen kokenut hyviksi.

Aloitusasento

Venytys

Asetu selinmakuulle siten, että takapuoli ja jalka ovat kiinni oven karmissa. Älä päästä selkää notkolle. Aseta kuminauha päkiän alle. Vedä kuminauhaa vatsaa kohti, kunnes tunnet venytyksen jalan takalihaksissa pohkeet ja takareisi. Minulla venytys tuntuu myös pakaralihaksessa. Pidä ristiselkä kiinni lattiassa. Voit tehdä joko lyhyitä tai pitkiä venytyksiä.

Askartelu:

Suunnitellessani korttia 90-vuotta täyttävälle miehelle, löysin aiemmin tehdyn kortin, mutta se oli tumma roosa pohjainen. Mielestäni ei sopinut miehelle. Mutta rakensin uuden kortin mallin mukaan ja lilalle pohjalle. Vieressä lopputulos. Kortti sai kiitosta kaikilta osallistujilta.

Koska elämässä on muitakin kuin syntymäpäiväjuhlia pääsin valmistamaan kortin kukkalaitteeseen ja suruadressin. Perheeni ja minä halusimme itse tehdyt kortit. Koska kyseessä ei ollut perheenjäsen vaan läheinen sukulainen, korttien tekeminen oli hieno kokemus. Niitä tehdessä muistelin edesmennyttä ja se oli mielestäni minun surutyötäni.

Kukkalaitekortti 

Suruadressi