...aikaisin heräämisessä on, että päivä tuntuu paljon pidemmältä ja ainakin luulee saanensa paljon aikaan. Tänään - lomalla- herätys klo 5.15! Saadakseni auton käyttöön toimin mieheni I:n autokuskina. No, tästä päästäänkin heti urheiluosioon.
Urheilu:
Tällä viikolla ohjelmassani on ns. "kova viikko" eli yritän kerätä kilometrejä. Viime viikon 70km:n pitäisi saada vielä parannusta ja näyttää onnistuvan. Eilen suunnitelmani menivät vähän sekaisin, kun innostuin istumaan netin ääressä. Tämä blogi yksi syy. Juoksin päivällä vain 6km, joten iltaharjoittelu koostui 5km:n juoksusta ja 45min. kahvakuulaharjoittelusta. Vaikka lopetin eilisen treenin vasta n. klo 20.30, jaksoin hyvin lähteä aamulenkille tänään ennen klo 6.00. Juoksu maistui hiljaisena aamuna ja jalat tosiaan toimivat. Tosin minusta tuntui, että töihin menijät hieman ihmettelivät minua. Toisaalta olihan siellä pari vanhempaa sauvakävelijääkin jo vauhdissa. Kyllä mannapuuro ja mansikat maistuivat lenkin jälkeen. Ja tietysti kahvi.Tässä nämä kotikuntoilijan lempi vehkeet.
Juoksumatto á la Tunturi ja hyvin perinteisen mallinen kahvakuula.
Ensi viikolla, kun taas on kahvakuulaharjoittelun aika, kerron enemmän kuulasta ja harjoittelusta.
Askartelu:
Tuossa päivänä muutamana näytin teille vanhat säärystimeni. Olin silloin lähdössä "pitkälle lenkille" ja siinä pukiessani minulle kävikin niin, että unohdin laittaa toisen säärystimen jalkaani ennen juoksutossua. Siinä sitten purkasin kaksoissolmut nauhoista, riisuin kengän (siis toisen vain) ja pujotin toiseenkin jalkaan säärystimen. Tätä pientä dem.oiretta siinä juoksiessani (2,5 tuntia aikaa) mietin ja keksin säärystinidean. Napeilla reunasta kiinnitettävä säärystin. Kutoessa toiseen reunaan napinlävet ja valmiina toiseen reunaan napit. Nyt, jos säärystimet unohtaa, voi ne laittaa helposti, vaikka kengät onkin jo jaloissa.Säärystimet alkutekijöissään |
Napit ompelin toiseen reunaan |
Valmiit nappisäärystimet |
Itse tykästyin näihin iiihanan vaaleanpunaisiin säärystimiin. Kuvitelkaa nämä jonkun jääprinsessan jalkoihin harjoituksissa.
Jääprinsessalle |
Huomenna ajattelin kertoa teille enemmän zumba ym lauantain treeneistä ja sunnuntaina sitten se tämän vuoden TAVOITE.
Autshh jo valmiiksi!
Aikaiset aamut ovat parasta, varsinkin vapaalla, kun ei ole kiire mihinkään. Ja kuten sanoitkin se tunne, että saa paljon aikaan, vaikka todellisuudessa ei ehkä saakaan. Ihania säärystimiä! Pitäisi soitella siitä lauantain liikunnasta, mistä puhuttiin aiemmin. :)
VastaaPoistaNiinpä mehän palataan asiaan....
PoistaNäppärät säärystimet nuo ! Aikaiset aamut ovat minunkin mieleeni, mutta ei ihan noin aikaiset :D
VastaaPoistaAi niin, piti vielä kysyä, että ovatko kirjoitukset tarkoituksella ilman otsikkoa ? Näkyvät jotenkin hassusti otsikolla "Nimetön" ?
VastaaPoistaKiitti vinkistä. Mulla näytti ihan "normaalilta", mutta nyt kun korjasin niin näyttää paremmalta ; ).
Poista